Vihreä hedelmäsalaatti

Vihreässä hedelmäsalaatissa on omenaa, päärynää, melonia ja viinirypäleitä. Vaihtele hedelmiä vuodenajan ja maun mukaan.

4 annosta

PT10M

15 minuuttia

Arviot (0 kpl)

Arvioi resepti

Ainekset

1 1/2 dl omenamehua
1 rkl Dansukker Vaaleaa siirappia
(2 rkl Cointreau-likööriä)
1 vihreä omena, jonka siemenkota on poistettu
1 päärynä, jonka siemenkota on poistettu
1 pieni kuorittu meloni, josta on poistettu siemenet
200 g vihreitä viinirypäleitä puolikkaina ilman siemeniä
2 kuorittua kiiviä
sitruunamelissaa

Ohjeet

1. Sekoita mehu ja siirappi sekä halutessasi likööri kulhossa.

2. Leikkaa omena ja päärynä ohuiksi lohkoiksi ja sekoita ne liemeen. Leikkaa kiivit puolikuun muotoisiksi viipaleiksi ja meloni pieniksi paloiksi. Lisää nämä hedelmät ja viinirypäleet liemeen.

3. Koristele sitruunamelissalla.

Vinkki!
Hedelmiä voidaan vaihdella vuodenajan ja maun mukaan. Kesällä salaattiin sopivat hyvin esim. mansikat ja banaanit. Appelsiini, viinirypäleet ja ananas sopivat myös hyvin yhteen mansikoiden kanssa. Salaatin voi tehdä myös pelkästään melonista ja vadelmista.

Kun appelsiinit ovat parhaimmillaan talvella, niitä kannattaa käyttää eniten. Kokeile salaattia, jossa on appelsiineja, taateleita ja rouhittuja saksanpähkinöitä, tai yhdistä appelsiinia, guavaa ja viinirypäleitä. Liköörin sijasta liemeen voidaan lisätä myös kahdesta passiohedelmästä irrotettu hedelmäliha. Yhdistele erilaisia hedelmiä mielikuvitusta käyttäen.

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Britakakku

Ihana mansikka-aika

Mansikka taitaa olla kesän ykkösherkku. Popsi mansikoita sellaisenaan, leivo perinteinen täytekakku tai britakakku tai pyöräytä jälkiruoka.

Seljankukkamehujäät

Tee itse jäätelöä ja mehujäitä

Kesään kuuluu ehdottomasti samettinen jäätelö, jota on helppo tehdä myös itse. Raikkaat mehujäät maistuvat hellepäivänä.

Limettipannacotta

Kesän paras ja helpoin jälkiruoka

Dansukker Hyytelösokeri Multin avulla valmistat herkullisen pannacottan eli italialaisen kermavanukkaan näppärästi ja nopeasti ilman liivatetta. Kruunaa jälkiruoka kesän marjoilla.

Tee itse hilloa ja mehua

Tee itse hilloa ja mehua

Hillojen keittäminen on helppoa. Kasviperäisten Dansukker Hillosokereiden avulla työ on jo puoliksi tehty! Hyvän mehun saat höyryttämällä marjat mehustimessa tai keittämällä ne kattilassa. Katso parhaat vinkit ja ohjeet säilöntään.

Mökkiläisen mustikkapiiras

Mustikka on oiva piirakkamarja

Mustikka on sekä herkullinen että terveellinen marja, joka sopii monenlaisiin leivonnaisiin.

Herkullinen herukkapiirakka

Puutarhan herukat ja karviaiset

Puutarhamarjoista loihdit maistuvat jälkiruoat, leivonnaiset, mehut, hillot ja hyytelöt.