Ihmiset ovat aina pitäneet makeasta. On olemassa 15 000 vuotta vanhoja luolamaalauksia, joissa kuvataan villihunajan keruuta. Sokeria on jo pitkään valmistettu sokeriruo’osta, mutta vasta 1800-luvulla sitä alettiin erottaa sokerijuurikkaista.
Hunaja on ihmiskunnan historian pisimpään käytetty makeutusaine. Espanjassa sijaitsevista Arãna-luolista on löytynyt 15 000 vuotta vanhoja luolamaalauksia, jotka esittävät puunlatvoista villihunajaa kerääviä naisia.
Sokeriruoko vaatii lämpimän ja kostean ilmaston ja se on alun perin lähtöisin Etelä- ja Lounais-Aasian trooppisista osista. Nykypäivän sokeriruoko voi kasvaa jopa nelimetriseksi, mutta alkuperäinen villikasvi oli paljon pienempi. Uskotaan, että sokeriruokoa on viljelty Uudessa Guineassa jo 8 000 vuotta sitten.
Aluksi sokeriruokoa pureskeltiin sellaisenaan tai siitä tehtiin tuorepuristettua sokerimehua. Vihreä juoma on tänä päivänä suosittu janojuoma kaikkialla, missä on sokeriruokoviljelmiä, mieluiten sitruunaviipaleen kera.
Intiassa oli 500 eaa kehitetty tekniikka, jolla puhdas sokeri erotettiin sokeriruo’osta. 700-luvulla arabit (sana sokeri tulee arabiankielisestä sanasta ”sakkar”) toivat sokeriruon Välimeren alueelle ja Columbus vei sen 1400-luvulla Länsi-Intiaan.
1600- ja 1700-luvulla useimmilla eurooppalaisilla mailla oli eteläisellä pallonpuoliskolla siirtomaita, joissa voitiin viljellä sokeriruokoa. Yleensä sokeri jalostettiin raakasokeriksi paikan päällä ja vietiin sitten Eurooppaan, jossa se jalostettiin ”valkoiseksi kullaksi”. Sokeri oli käytännössä ainoastaan varakkaiden luksustuote.
1800-luvun alussa Napoleon tukki kauppareitit meren yli, mikä vaikeutti ruokosokerin tuontia Eurooppaan. Nyt alettiin etsiä tapaa viljellä sokeria kylmemmässä ilmastossa.
Saksalainen kemisti Marggraf oli 1747 osoittanut, että rehujuurikkaista voitiin erottaa samaa sokeria kuin sokeriruo’osta. Hänen oppilaansa Franz Carl Achard jatkoi opettajansa työtä ja löydettyään paljon sokeria sisältävän (6–8 %) juurikkaan – sokerijuurikkaan –, hän perusti vuonna 1801 maailman ensimmäisen sokerijuurikastehtaan.
Jalostuksella saatiin vähitellen kehitettyä juurikas, joka sisälsi yhtä paljon sokeria kuin sokeriruoko (16–19 %) ja kun tuotanto sai vielä valtion tukea, aloitettiin uusi kausi sokerin historiassa. Vuonna 1880 sokerijuurikkaan osuus globaalista sokerintuotannosta oli 63 %.
Suomen ensimmäinen sokeritehdas perustettiin Turkuun vuonna 1758 ja 1800-luvulla syntyi useita sokeritehtaita.
Vuonna 1918 silloiset kuusi tehdasta, Töölö, Aura, Vaasa, Pietarsaari, Kotka ja Hietalahti, päättivät yhdistää voimansa. Syntyi Suomen Sokeri Osakeyhtiö. Raaka-aineena oli tuolloin vielä yksinomaan ruokosokeri.
Suomen ensimmäinen juurikassokeritehdas perustettiin Saloon vuonna 1918, jolloin alkoi kotimaisen sokerijuurikkaan laajamittainen hyödyntäminen sokerin raaka-aineena tuontiruokosokerin rinnalla.
1940-luvulle asti sokeri myytiin sokeritoppina. Ne painoivat jopa 15 kg ja saivat muotonsa suppilomaisista muoteista, joissa oli reikä, josta neste valui ulos. Topat paloiteltiin pienemmiksi paloiksi myymälöissä.
Suomalaisten sokerinkulutus, kuten moni muukin kuluttamiseen liittyvä asia, on vuosikymmenten saatossa muuttunut. Ruoka-aineiden saanti on monipuolistunut, eikä syksyllä tarvitse enää säilöä marjoja, hedelmiä ja kasviksia koko vuoden varalle. Kiireinen elämäntahti saa monet suosimaan puolivalmisteita tai valmisruokia. Sokeria ei tarvita kotitalouksissa enää samoja määriä kuin vuosikymmeniä sitten.
Toisaalta omilla käsillä tekeminen ja ”tuunaus” on kasvattanut suosiotaan. Monet haluavat taas tehdä ruoan alusta lähtien itse ja siten myös ”kotisokeri” on noussut uuteen suosioon. Pullan leipominen, hillon keitto ja siman valmistaminen kotona ei ole pelkkä makunautinto. Se on tapa tehdä jotain käsillä, rentoutua ja poiketa arjen rutiineista.
