Viljely ja tuotanto

Sokerijuurikas on hyvä kasvi kiertoviljelyyn. Kasvivuorottelun avulla satotaso pysyy mahdollisimman korkeana vuodesta toiseen. Riittävä kasvivuorottelu pitää myös monivuotiset rikkakasvit kurissa.

Suomessa viljeltäviä sokerijuurikkaita ei tarvitse keinokastella, ne saavat kasvuunsa tarvittavan veden sateesta ja maaperästä. Juurikkaiden sisältämä vesi kierrätetään tuotannon aikana ja jäännöstuotteet, kuten juurikasmassa ja melassi, hyödynnetään eläinrehuissa tai biokaasun tuotannossa.

Sertifioidut Reilun kaupan ruokosokerituotteemme tulevat Etelä-Amerikasta ja Afrikasta.

Ravintoa maasta, energiaa auringosta

Pitkien juuriensa ansiosta sokerijuurikkaat hyödyntävät veden ja ravinteet maaperästä. Sokerijuurikas tuottaa sokeria tehokkaasti ja varastoi sen juureensa, jonka sokeripitoisuus on noin 16–18 %. Sokeripitoisuus riippuu lajikkeesta, kasvupaikasta, lannoituksesta ja sääoloista.

Sokerijuurikas on myös tehokas tapa hyödyntää viljelysmaata vuorovljelyn avulla. Sokerijuurikkaiden viljely muutoin viljan viljelyyn käytetyllä pellolla on luonnollinen tapa vähentää rikkakasveja ja torjua kasvisairauksia.

Sokerijuurikas on muutakin kuin sokeria

Sokerijuurikas sisältää sokeria noin 16–18 % ja monien muiden kasvien tavoin  runsaasti vettä, jopa 75 %. Vettä käytetään useissa sokerinvalmistuksen vaiheissa. Osa tästä vedestä on peräisin juurikkaista ja voidaan kierrättää sisäisesti tuotannossa. Käyttö- ja prosessiolosuhteista riippuen tämä voi auttaa kattamaan merkittävän osan tarvittavasta vedestä.

Kun sokeri on erotettu juurikkaista, jäljelle jää kuitupitoinen juurikasmassa, jota käytetään kuivattuna ja puristettuna erilaisissa eläinrehuissa. Melassi on tahmea siirappi, joka jää jäljelle tuotannon viimeisestä vaiheesta, jossa puhtaat sokerikiteet syntyvät. Melassia käytetään mm. lehmien ja hevosten energiapitoisena ravintolisänä.

Lisätietoja kestävän kehityksen toiminnastamme löydät osoitteesta www.nordzucker.com/en/nordzucker-together-sustainable

Luomusokeri ja Reilun kaupan sokeri

Dansukker-valikoimassa on tarjolla luomusokereita ja -siirappia. Niiden sisältämä sokeri on tuotettu luomutuotannon vaatimusten mukaisesti. Luomusokeri, Luomutomusokeri ja Luomufariinisokeri valmistetaan Ruotsissa ja Tanskassa luomuviljellyistä sokerijuurikkaista. Luomuhillosokeri ja Vaalea Luomusiirappi valmistetaan eurooppalaisesta luomujuurikassokerista. Suomalaista luomujuurikassokeria ei ole saatavana. Luomuruokosokeri on eteläamerikkalaista luomuruokosokeria.

Dansukkerin valikoimassa on myös Reilun kaupan eli Fairtrade-sertifioituja sokerituotteita, joiden sokeri saadaan Paraguayssa ja Mauritiuksella sijaitsevilta viljelmiltä.

Lue lisää Fairtrade-merkitystä sokeriviljelystä.