Me teemme suomalaista Dansukker Taloussokeria

Sucros Oy ja Suomen Sokeri Oy tarjoavat työtä lähes 250 ammattilaiselle ja noin 600 viljelijäperheelle. Tällä sivulla esittelemme työtämme ja avaamme teille hieman sitä, minkälaisia osaajia tarvitsemme, jotta saamme suomalaisen sokerin pellolta pöytään.

Sopimusviljelijät

Esko ja Sauli Nurmio

Sokerijuurikas on kuulunut sauvolaisen Nurmion suvun elämään jo vuosikymmenien ajan. Tilan vanhempi isäntä Esko Nurmio on viljellyt juurikasta jo yli 40 vuotta, ja hänen poikansa Saulikin jo kymmenen vuotta. Jo Eskon isä viljeli juurikasta aikoinaan, mutta piti välillä välivuosia. Tänä vuonna oli kuitenkin jo 41. peräkkäinen kevät, kun Nurmion tilalla oltiin juurikkaankylvötöissä. Nurmion tilalla viljellään myös viljaa, ja he vaihtelevat peltolohkoja viljan ja juurikkaan välillä. Viljelykierrosta huolehtiminen on tärkeää, sillä juurikas ei viihdy pitkään samalla peltolohkolla.

Juurikkaan kylvö aloitetaan tavallisesti huhti-toukokuussa, mutta kuten maanviljelytöissä aina, säiden armoilla ollaan. Ensimmäiset vihreät lehdet pilkistävät maasta noin 5–10 päivän jälkeen kylvöstä.

Erityiskasvina juurikas vaatii paljon työtä, ammattitaitoa ja erityisesti kokemusta. Pelloilla on käytävä viikoittain koko kasvukauden ajan. Juurikas työllistää viljelijää vapusta melkein jouluun asti. Pellolla pitää varsinkin kasvun alkuvaiheessa käydä päivittäin katsomassa tilannetta. Jos kasvinsuojelu aloitetaan liian myöhään, peli on menetetty.

Sokerijuurikas kerää juureensa makeutta koko lokakuun puoliväliin kestävän kasvukautensa ajan.  Erityisesti loppuvaiheessa juurikkaan laatu paranee ja sokeripitoisuus kasvaa. Juurikas nostetaan maasta täysin koneellisesti lokakuun loppuun mennessä. Noston jälkeen juurikkaat säilytetään aumassa tehtaalle siirtoon asti. Auman huoltaminenkin vaatii työtä, sillä auma pitää peittää, jos luvassa on pakkasta.

Yhteen suomalaiseen Dansukker Taloussokeri -pussiin käytetään noin 14 juurikasta. Jokaisen pussiin eteen tehdään siis iso työ.

Viljelykonsulentti

Marika Muntola

Aloitin työt Sucroksen viljelykonsulenttina joulukuussa 2010. Työtehtäviini kuuluvat erilaiset viljelijätapaamiset joko tilaisuuksissamme tai tiloilla, viljelysopimuksien teko, viljelyneuvonta ja peltokierrokset kasvukauden aikana. Tarkoituksena on varmistaa jo kasvuvaiheessa, että saamme mahdollisimman laadukasta suomalaista sokeria. Keräämme myös loppukesästä kasvututkimustiloiltamme juurikasnäytteitä, joiden avulla pyrimme arvioimaan korjattavan sadon määrää. Olen myös vastuussa erilaisten opintomatkojen järjestämisestä sekä kotisivujemme ja extranetin päivittämisestä.

Nautin erityisesti työni vaihtelevuudesta ja ihmisten tapaamisista. Se, että saa työskennellä ulkona, tuo oman lisäenergiansa työhöni. Olen pyrkinyt aktiivisesti osallistumaan työpaikan järjestämiin vapaa-ajan aktiviteetteihin ja siitä inspiroituneena minut on hyväksytty vapaa-ajan toimikuntaamme. Mielestäni ne ovat hyvä tapa tutustua työkavereihin rennoimmissa merkeissä työpaikan ulkopuolella.

Vuorovastaava

Aaro Vesa

Minulla on takana jo yli 35-vuotinen työura Suomen Sokerilla, sillä tulin taloon vuonna 1979. Olin kuullut aikaisemmin, että Suomen Sokeri olisi makeanvarma työpaikka ja innostuin hakemaan töitä täältä. Siihen aikaan työnhaku hoitui ehkä hieman toisin kuin nykyään: eräänä syyskuisena perjantaiaamuna kävelin Suomen Sokerin työhönottoon, jossa työhönotosta vastaava Aatos Eskelinen haastatteli minua piippu suussa ja lopuksi kysyi, että voinko aloittaa maanantaina. Se oli nopeaa toimintaa.

Vuosien varrella olen saanut tehdä monipuolisesti eri töitä. Nykyään toimin vuorovastaavana sokerintuotannossa. Vastaan oman työvuoroni osalta nestesokeri- ja kidesokerituotannon sujumisesta. Olen niin sanotusti jokapaikan höylä.

Parasta työssäni on vaihteleva, monipuolinen työ ja mukavat työkaverit.

Sähköasentaja

Emma Hakala

Tulin töihin Sucrokselle elokuussa 2014. Kiinnostuin silloin avoinna olleesta sähköasentajan työstä, sillä tehdastyö kiinnosti minua ja tehtävänkuva oli aiempaa työtäni monipuolisempi. En tuntenut Sucrosta yrityksenä entuudestaan, mutta nyt en enää vaihtaisi täältä pois.

Työhöni kuuluvat ympäri vuoden erilaiset kunnossapitotyöt ja uusien asennusten tekeminen. Syksyllä tehtaan käyntikaudella varmistan omalta osaltani, että sokerikäynti onnistuu ja laitteet toimivat.

Parasta työssäni ovat työkaverit ja hyvä ilmapiiri henkilöstön asemasta ja iästä riippumatta. Työni on monipuolista ja pidän siitä, että siihen sisältyy sekä vuorotyötä että päivätyötä. Käyntikaudella teen työtä vuorossa ja muulloin teen päivätyötä, ja tämä vaihtelevuus sopii minulle tosi hyvin.  Työssäni saan oppia ja kehittyä, ja koko ajan opinkin paljon uutta.  Työhöni kuuluu sekä laajempia että pienempiä asennuksia.

Varsinaisen työni lisäksi toimin Säkylän tehtaan varatyösuojeluvaltuutettuna. Olen myös mukana vapaa-ajan toimikunnassa, joka järjestää erilaisia reissuja, tapahtumia ja liikuntamahdollisuuksia. Talvisin pelaamme viikoittain sählyä ja kesällä pesäpalloa.

Laborantti

Katri Bergqvist

Tulin Suomen Sokerille työharjoittelijaksi laboratorioon vuonna 2004. Työharjoittelujakson päätyttyä sain labrasta ensin kesätöitä ja sitten vakituisen työn. Toimenkuvani laboranttina on todella monipuolinen: saan tehdä monenlaisia laadunvalvontaan liittyviä tehtäviä raakasokerin analysoinnista prosessin- ja pakkaamonlaadunvalvontaan, mikrobiologisia määrityksiä, vesi- ja voimalaitosvesien analysointia ja erikoistuotteiden laadunvalvontaa.

Parhaimpia puolia työssäni on juuri tehtävien monipuolisuus. Se tekee työstä mielenkiintoista ja joskus myös haastavaa. Mikrobiologisen osaamiseni ansiosta olen saanut olla mukana myös lukuisten eri projektien suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Vuosien varrella olen saanut paljon mukavia työtovereita Suomen Sokerilla. Osaa heistä näen myös vapaa-aikana, sillä pelaan sählyä työpaikkamme sählykerhossa ja keilaan Suomen Sokerin keilakerhossa.

Vaikka joskus olisikin hieman huonompi päivä töissä, niin työpaikan hurttihuumori auttaa jaksamaan pahemmankin päivän yli =).