Vadelmatäytekeksit

Pikkuleivonnaisissa on mantelipohjan ja valkosuklaakuorrutuksen välissä vadelmanmakuinen täyte.

30 kpl

PT55M

1 tunti

Arviot (85 kpl)

Arvioi resepti

Ainekset

Pohjat
200 g mantelimassaa
2 munanvalkuaista
¾ dl Dansukker Fariinisokeria

Täyte
3–4 rkl vadelmamehua (4 dl vadelmia)
1 munankeltuainen
3 dl Dansukker Tomusokeria
1tl Dansukker Vaniljasokeria
200 g huoneenlämpöistä voita

Kuorrute
250 g valkosuklaata
pakastekuivattuja vadelmia rouhittuna

Ohjeet

Vaahdota mantelimassa, munanvalkuaiset ja fariinisokeri tasaiseksi taikinaksi. Laita hetkeksi jääkaappiin ja kaulitse sitten suorakaiteen malliseksi levyksi. Ota pienellä leivosmuotilla ympyröitä ja laita ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 175-asteisessa uunissa noin 10–12 minuuttia. Jäähdytä.

Valmista täyte.

Paseeraa vadelmat eli purista ne siivilän läpi ja ota mehu talteen. Vaahdota keltuainen, sokerit ja voi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vadelmamehu ja vatkaa joukkoon.

Pursota täyte pohjien päälle keoiksi.

Sulata valkosuklaa esimerkiksi mikroaaltouunissa puolen minuutin erissä välillä sekoitellen syvällä lautasella.

Valuta valkosuklaata kekojen päälle pullasudilla tai lusikalla. Ripottele päälle vadelmarouhetta. Laita keksit leivinpaperilla vuoratulle tarjottimelle ja anna jähmettyä jääkaapissa ennen tarjoilua.

Keksit säilytetään kylmässä.

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Sima-Ellun pääsiäissima

Pääsiäissimaa!

Maistuva pääsiäisen keltainen juomavinkki: yhdistä perinteistä simaa ja tyrnimehua.

Muscovado suklaakakku

Ihanat suklaaherkut

Suklaiset leivonnaiset tuovat piristystä ja hieman ylellisyyttä arkeen.

Hillo pakastemarjoista

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Amerikkalaiset pannukakut

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Uunipellillinen leivonnaisia

Peltileivonnaiset

Uunipellillisestä riittää herkullista tarjottavaa kotiin tai työpaikan kahvihuoneeseen.

Appelsiinibroileri

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.