Omena-kanelibrûlée

Herkullisen kermainen kanelilla ja tähtianiksella maustettu omenajälkiruoka.

4 annosta

5 tuntia

Arviot (0 kpl)

Ainekset

2–4 hapahkoa omenaa
4 rkl Dansukker Kanelisokeria
3,3 dl kuohukermaa
2 tähtianista
6 kananmunan keltuaista
1 ½ dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
1 tl Dansukker Vaniljasokeria

Vuokiin
voita

Pinnalle
4 rkl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria

Ohjeet

1. Voitele matalat, laakeat annosvuoat voilla. Ripota pohjalle hieman kanelisokeria. Lado vuokien pohjalle omenarenkaita ja ripota päälle kanelisokeria.

2. Kuumenna uuni 125 asteeseen. Kaada uunipannulle kuumaa vettä.

3. Kiehauta kerma ja tähtianikset. Anna jäähtyä. Poista tähtianikset. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kulhossa. Lisää joukkoon jäähtynyt kerma ja vaniljasokeri. Kaada seos siivilän läpi omenien päälle vuokiin. Nosta vuoat vesihauteeseen ja kypsennä noin 40 minuuttia.

4. Nosta huoneenlämpöisiksi jäähtyneet vuoat jääkaappiin ja anna jäähtyä kylmiksi muutaman tunnin ajan tai seuraavaan päivään.

5. Ripota pinnalle sokeria ja karamellisoi pinta kuumentamalla joko kaasupolttimella tai uunin grillivastuksen alla.

Vinkki!
Tee käyttämättä jääneistä valkuaisista marenkeja.
Vaahdota valkuaiset, 1 dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria ja 1 tl etikkaa kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vähitellen siivilän läpi seuloen 1 dl Siro-sokeria ja 1 1⁄2 rkl perunajauhoja koko ajan vaahdottaen. Nosta vaahto nokareiksi uunipellille ja kypsennä 100-asteisessa uunissa noin kaksi tuntia.

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.