Ainekset
150 g manteleita
225 g voita
2½ dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
½ dl vettä
2 rkl Dansukker Glukoosisiirappia
Pinnalle
100 g tummaa suklaata rouhittuna
sormisuolaa
Ohjeet
1. Paahda manteleita 200-asteisessa uunissa noin 5–10 minuuttia. Ole tarkkana etteivät ne pala. Rouhi paahdetut mantelit haluamasi kokoisiksi. Valmistele samalla 20x20cm kokoinen neliövuoka vuoraamalla se leivinpaperilla. Ripottele puolet manteleista vuoan pohjalle ja jätä loput koristelua varten.
2. Mittaa muut ainekset kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä, kunnes kaikki ovat sulaneet toisiinsa. Ole tarkkana ettei sokeria kerry kattilan reunoille välttääksesi toffeen kristallisoitumista. Voit varalta sutia kattilan reunoja vedellä kastellulla pullasudilla.
3. Kun kaikki ovat sulaneet toisiinsa, nosta lämpöjä ja keitä massa 151 asteeseen. Kun massa on saavuttanut vaaditun lämpötilan, kaada se välittömästi vuokaan manteleiden päälle.
4. Anna toffeemassan jäähtyä reilu viitisen minuuttia, levitä sitten suklaarouhe toffeen pinnalle. Laita vuoan päälle folio tai iso lautanen ja anna suklaan sulaa viisi minuuttia. Levitä sulanut suklaa varovaisesti lusikalla ja ripottele pinnalle rouhitut mantelit sekä sormisuola.
5. Anna toffeen kovettua huoneenlämmössä muutaman tunnin ajan ja leikkaa tai katkaise haluamasi kokoisiksi paloiksi. Säilytä huoneenlämmössä (säilyvät pari viikkoa).
Vinkki!
Voit käyttää muitakin pähkinöitä, mutta suosittelemme paahtamaan ne, jotta niihin tulee vähän lisämakua.
Resepti ja kuva: Dr Sugar
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Halloween-reseptit
Karkki vai kepponen? Katso ohjeet ja koristeluvinkit hurjiin Halloween-tarjottaviin.

Onnea isälle!
Isänpäivää vietetään marraskuun toisena sunnuntaina isien kunniaksi ja muistoksi. Miten teillä juhlitaan?

Leivo suklaaherkkuja
Herkullisen täyteläinen suklaakakku vie kielen mennessään.

Pellillinen herkkuja
Uunipellillisestä riittää herkullista tarjottavaa kotiin tai työpaikalle.

Letut, pannukakut ja vohvelit
Herkkusuut pitävät letuista, jotka nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut
Kokeile näitä helppoja ja herkullisia ohjeita ja päästä mielikuvitus valloilleen!