Ainekset
Kardemummakakkuset
2 kananmunaa
1 ½ dl Dansukker Fariinisokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl jauhettua kardemummaa
2 tl kanelia
2 maustemitallista suolaa
¾ dl rypsiöljyä
¾ dl maitoa
Rommipäärynät
6 pientä päärynää
2 dl vettä
1 dl tummaa rommia
½ dl Dansukker Tummaa Muscovadosokeria
1 kanelitanko
Kuorrutus
½ dl Dansukker Tomusokeria
75 g tuorejuustoa
1 tl Dansukker Vaniljasokeria
maitoa
Vuokien voiteluun
ruokaöljyä
Pinnalle
kanelia
Ohjeet
1. Kuori päärynät, jätä kannat paikoilleen. Lisää päärynät ja muut ainekset kattilaan. Anna kiehua hiljalleen kannen alla, kunnes päärynät ovat pehmeitä, noin 30 minuuttia. Anna päärynöiden jäähtyä liemessä.
2. Kuumenna uuni 175° C. Voitele öljyllä 6 kohokasvuokaa tai isoa muffinivuokaa.
3. Vaahdota munat ja fariinisokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
4. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, suola ja mausteet. Kääntele seos munavaahtoon. Lisää lopuksi öljy ja maito ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
5. Kaada taikinaa vuokiin ⅔ vuokien korkeudesta. Paista uunissa 25–30 minuuttia. Anna kakkusten jäähtyä hieman ennen irrotusta.
6. Koverra jäähtyneisiin kakkusiin päärynöiden levyiset reiät. Kostuta halutessasi kakkusia rommiliemellä. Aseta päärynät tukevasti reikiin.
7. Vatkaa kuorrutuksen ainekset paitsi maito. Vatkaa joukkoon hieman maitoa, jotta saat kuorrutuksesta sopivan juoksevan mutta kiinteän.
8. Lusikoi kuorrutus päärynöiden päälle ja ripottele pinnalle kanelia.
Vinkki!
Valmistele ainekset etukäteen ja viimeistele jälkiruoka juuri ennen tarjoilua.
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.
Pääsiäissimaa!
Maistuva pääsiäisen keltainen juomavinkki: yhdistä perinteistä simaa ja tyrnimehua.
Ihanat suklaaherkut
Suklaiset leivonnaiset tuovat piristystä ja hieman ylellisyyttä arkeen.
Hilloa pakastemarjoista
Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!
Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?
Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.
Peltileivonnaiset
Uunipellillisestä riittää herkullista tarjottavaa kotiin tai työpaikan kahvihuoneeseen.
Herkullisia broileriruokia
Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.