Jäädytetty marenki-mansikkakakku

Jäädytetyssä marenkikakussa on herkullinen Daim-kermatäyte. Koristele tuoreilla mansikoilla.

noin 8 annosta

12 tuntia

Arviot (55 kpl)

Ainekset

Marenkipohjat
4 munanvalkuaista
3 dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria

Täyte
¾ dl suklaakastiketta
2 ½ dl kuohu- tai vispikermaa
2 dl smetanaa tai ranskankermaa
½ dl Dansukker Tomusokeria
50 g Daim-rakeita
½–1 l mansikoita 

Ohjeet

Vaahdota valkuaiset puhtaassa ja kuivassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Lisää vähän kerrallaan sokeria koko ajan voimakkaasti vatkaten. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille kahdeksi halkaisijaltaan 24 cm:n kokoiseksi kiekoksi. Paista 100-asteisessa uunissa 2–4 tuntia tai kunnes marenki tuntuu ilmavan keveältä.

Vuoraa halkaisijaltaan 24 cm:n irtoreunavuoka leivinpaperirinkulalla. Laita pohjalle toinen marenkipohjista. Valuta osa suklaakastikkeesta pohjan päälle viivoiksi.

Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon smetana tai ranskankerma ja mausta tomusokerilla. Sekoita joukkoon vielä Daim-rakeet. Kaada seos marenkipohjan päälle ja nosta päälle toinen marenkilevy.

Valuta loput suklaakastikkeesta viivoiksi marengin päälle ja laita pakastimeen muutamaksi tunniksi tai yön yli, kunnes täyte välissä on jähmettynyt. Nosta marenkikakku huoneenlämpöön hetki ennen tarjoilua. Koristele tuoreilla mansikoilla. 

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.