Ainekset
Pohja
2 munaa
3/4 dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Kostutus
1 dl maitoa
1 tl Dansukker Vaniljasokeria
Täyte
200 g tummaa suklaata
2 dl vispikermaa
200 g appelsiinituorejuustoa
½–1 tl luomuappelsiinin kuorta raasteena
2 tl Dansukker Vaniljasokeria
1 dl ruoka- tai kuohukermaa
1 dl Dansukker Hyytelösokeri Multia
Pinnalle
kumkvatteja
Dansukker Tomusokeria
Ohjeet
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi varovasti käännellen. Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun, halkaisijaltaan 22 cm irtopohjavuokaan. Paista 225 asteessa noin 7 minuuttia. Kumoa pohja vuoasta ja anna jäähtyä hetki. Leikkaa vuoan pohjalle uusi leivinpaperi. Laita taikinapohja vuokaan ja kostuta vaniljasokerilla maustetulla maidolla.
Paloittele suklaasta 150 grammaa lautaselle ja sulata mikroaaltouunissa puolen minuutin erissä välillä sekoitellen, kunnes suklaa on sulanut. Rouhi loput suklaasta veitsellä karkeaksi rouheeksi.
Vaahdota vispikerma, vatkaa joukkoon appelsiinituorejuusto, appelsiininkuoriraaste ja vaniljasokeri. Vatkaa joukkoon sulatettu ja rouhittu suklaa.
Laita kerma ja hyytelösokeri Multi kasariin ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Anna kiehua noin minuutin ajan. Jäähdytä muutama minuutti. Lisää seos vähän kerrallaan täytteen joukkoon koko ajan vatkaten. Kaada täyte kostutetun pohjan päälle vuokaan ja hyydytä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.
Pyöräytä kakku vuoasta veistä apuna käyttäen. Irrota vuoan reunat ja valuta kakku tarjoiluvadille. Koristele kumkvateilla ja siivilöi pinnalle halutessasi tomusokeria.
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.
Omppusato purkkiin!
Itse tehty omenahillo maistuu herkulliselta ja on helppo valmistaa. Omppuhillon voi myös maustaa omilla mielimausteilla.
Poimi pirteä puolukka!
Tänä syksynä metsissä on runsaasti puolukoita, joista valmistat perinteisen hillon sekä monet herkulliset leivonnaiset ja jälkiruoat.
Kasvaako pihallasi luumupuu?
Katso herkulliset vinkit luumusadon hyödyntämiseen.
Syksyn sadonkorjuu
Loppukesästä nautitaan oman kasvimaan maistuvasta vihannessadosta tai hyödynnetään kauppojen ja torien runsaan värikästä tarjontaa.
Sienimetsän antimet
Mitä hyvää aiot valmistaa sienisaaliistasi: keittoa, piirakkaa vai pikkelsiä?