Ainekset
1 1/2 dl karkeaksi jauhettuja manteleita
100 g voita
1 1/2 dl Dansukker Tomusokeria
2 kananmunaa
1 luomusitruunan raastettu kuori
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Ohjeet
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää kananmunat yksitellen. Sekoita joukkoon muut ainekset. Tee taikinasta kolme tankoa leivinpaperilla peitetylle uunipellille.
Paista uunin keskiosassa noin 15 minuuttia. Leikkaa tangot 3–4 cm:n pituisiksi paloiksi ja paista niitä edelleen 200 asteessa noin 6 minuuttia kummaltakin sivulta, jotta niistä tulee rapeita.
Säilytä pikkuleipiä tiiviissä kannellisessa astiassa.
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.
Omppusato purkkiin!
Itse tehty omenahillo maistuu herkulliselta ja on helppo valmistaa. Omppuhillon voi myös maustaa omilla mielimausteilla.
Poimi pirteä puolukka!
Tänä syksynä metsissä on runsaasti puolukoita, joista valmistat perinteisen hillon sekä monet herkulliset leivonnaiset ja jälkiruoat.
Kasvaako pihallasi luumupuu?
Katso herkulliset vinkit luumusadon hyödyntämiseen.
Syksyn sadonkorjuu
Loppukesästä nautitaan oman kasvimaan maistuvasta vihannessadosta tai hyödynnetään kauppojen ja torien runsaan värikästä tarjontaa.
Sienimetsän antimet
Mitä hyvää aiot valmistaa sienisaaliistasi: keittoa, piirakkaa vai pikkelsiä?