Äitienpäivän orvokkikakku

Äitienpäivän orvokkikakussa on sokerikakkupohja sekä herkullinen mansikka-rahkatäyte, jolla kakku myös ohuelti kuorrutetaan. Koristeluna on erivärisiä syötäviä orvokkeja.

PT3H
PT4H
Täytekakut

3 tuntia + 4 tuntia

Arviot (0 kpl)

Arvioi resepti

Ainekset

Sokerikakkupohja
5 munaa
2,25 dl Dansukker Taloussokeria
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
0,75 tl leivinjauhetta

Mansikka-rahkatäyte (samalla kuorrutus)
2 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g mansikkarahkaa
300 g kotimaisia pakastemansikoita (= 2 dl mansikkasosetta)
0,75 dl Dansukker Taloussokeria (tai maun mukaan)
1 tl Dansukker Vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua

Kostutukseen
1 dl maitoa
1 dl mansikkasosetta

Koristeluun
syötäviä orvokkeja 

Ohjeet

Kakkupohja

1. Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi. Vuoraa leivinpaperilla vuoka (halk. 18 cm).

2. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi (10–15 minuuttia).

3. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään.

4. Siivilöi kuivat aineet varovasti vaahdon joukkoon kolmessa osassa ja kääntele nuolijalla kevyesti, mutta niin että ainekset varmasti sekoittuvat.

5. Kaada taikina vuokaan.

6. Paista uunin alatasolla noin 30–35 minuuttia. Kakkupohja on valmis, kun se on kauniin rusehtava pinnasta ja kun tikkuun ei tartu taikinaa.

7. Anna kakkupohjan jäähtyä vuoassa 15 minuuttia ja kumoa sitten jäähdytysritilälle.  Leikkaa täysin jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Pakkaa kelmuun, jos et käytä heti.

Täyte

1. Sulata ja valuta pakastemansikat. Soseuta ja jätä sivuun odottamaan.

2. Vatkaa kuohukerma napakaksi vaahdoksi.

3. Yhdistä toisessa kulhossa tuorejuusto, mansikkarahka ja sokerit. Sekoita tasaiseksi sähkövatkaimen pienimmällä teholla.

4. Lisää tuorejuustoseoksen joukkoon 1 dl mansikkasosetta sekä sitruunamehu, ja sekoita hyvin. Säästä 1 dl mansikkasosetta kakkupohjien kostutukseen.

5. Lisää kermavaahto tuorejuustoseokseen kolmessa osassa nuolijalla käännellen. Siirrä valmis täyte pursotuspussiin.

Kakun täyttäminen ja koristelu

1. Aseta ensimmäinen kakkupohja alustalle. Yhdistä kulhossa maito ja mansikkasose, ja kostuta kakkupohja hyvin tällä seoksella.

2. Ota sivuun noin 3 dl täytteestä kakun kuorrutukseen. Jaa loput täytteestä kahteen osaan. Levitä ensimmäisen kakkupohjan päälle toinen osa täytteestä.

3. Toista sama toisen kakkupohjan kanssa.

4. Aseta kakun päälle kolmas pohja ja kostuta se myös hyvin.

5. Kuorruta kakku ohuelti loppuosalla mansikka-rahkatäytteestä.

6. Siirrä kakku jääkaappiin kuvun alle vähintään 4 tunniksi.

7. Koristele kakku syötävillä orvokeilla juuri ennen tarjoilua.

 

Resepti ja kuva: Ilona Tjurin

 

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Inkiväärisima

Iloista vappua!

Simat, munkit, mocktailit ja vappubrunssi – klikkaa vapun koottuihin herkkuresepteihin.

Muscovado suklaakakku

Ihanat suklaaherkut

Suklaiset leivonnaiset tuovat piristystä ja hieman ylellisyyttä arkeen.

Hillo pakastemarjoista

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Amerikkalaiset pannukakut

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Uunipellillinen leivonnaisia

Peltileivonnaiset

Uunipellillisestä riittää herkullista tarjottavaa kotiin tai työpaikan kahvihuoneeseen.

Appelsiinibroileri

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.