Mansikkasima

Mansikkasima sopii vappusesongin lisäksi tarjottavaksi myös häissä ja kesäjuomana. Mikäli haluat simasta pelkästään mansikan makuisen, jätä sitruuna pois.

4 l

1 vrk + n. 7 vrk

Arviot (151 kpl)

Ainekset

4 l vettä
4 dl Dansukker Fariinisokeria
500 g pakastemansikoita
(2 pientä tai 1 iso luomusitruuna)
herneen kokoinen nokare tuoretta hiivaa
½ dl rusinoita + 2 rkl Dansukker Taloussokeria

Ohjeet

Kuumenna 2 l vettä kiehuvaksi teräskattilassa. Lisää joukkoon mansikat ja sokeri. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi. Lisää joukkoon 2 l kylmää vettä.

(Pese sitruunat huolellisesti kuumalla vedellä ja harjalla. Ota perunankuorimaveitsellä kuori sitruunasta ja laita se liemen joukkoon. Purista sitruunoista myös mehu ja sekoita liemeen.)

Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Liuota herneen kokoinen nokare hiivaa vesitilkkaan ja sekoita hiiva liemeen. Peitä sima ja anna käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään.

Siivilöi liemi. Laita puhtaiden pullojen pohjalle muutama rusina ja teelusikallinen sokeria. Kaada päälle sima.

Laita simapullot jääkaappiin. Kun rusinat nousevat pintaan, sima on valmista. Valmista sima 5–7 päivää ennen tarjoilua.

Paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa, älä käytä liian tiukkaa korkkia.

Vinkki!
Voit korvata osan mansikoista viipaloiduilla raparpereilla tai lisätä joukkoon rosmariinia, sitruunamelissaa tai sitruunaverbenaa (huuhtele yrtit ennen käyttöä).

Mansikkasima on raikasta ja vähemmän makeaa. Halutessasi käytä Fariinisokerin lisäksi 1 dl Dansukker Taloussokeria.
 

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.