Marenkikääretorttu

Vuodenvaihteessa herkutellaan upealla gluteenittomalla marenkikääretortulla. Voit valmistaa sen jo edellisenä päivänä jääkaappiin odottamaan.

8–10 annosta

PT40M

40 minuuttia

Arviot (35 kpl)

Arvioi resepti

Ainekset

5 munanvalkuaista
2 ½ dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
1 dl maissitärkkelystä
1 dl mantelijauhetta
1 dl pähkinärouhetta

Väliin
1 dl kuohu- tai vispikermaa
200 g mustaherukkatuorejuustoa
1 tl Dansukker Vaniljasokeria
1/2–3/4 dl Dansukker Tomusokeria
2–3 dl vadelmia tai muita marjoja

Pinnalle
Dansukker Tomusokeria

Ohjeet

Vaahdota munanvalkuaiset valkoiseksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan voimakkaasti vatkaten. Lisää kuivat aineet käännellen.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 175 asteessa uunin keskiritilätasolla noin 20 minuuttia. Jäähdytä ja kumoa leivinpaperille.

Vaahdota kerma ja vatkaa joukkoon tuorejuusto ja sokerit. Tarkista maku. Levitä seos jäähtyneelle marenkilevylle ja ripottele pinnalle vadelmia tai muita marjoja. Kääri rullalle ja nosta jääkaappiin odottamaan tarjoiluhetkeä.

Siivilöi pinnalle tomusokeria juuri ennen tarjoilua.

Vinkki!
Käytä makusi mukaan muuta maustettua makeaa tuorejuustoa. 
 

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Hurmaava mustikkakakku

Parhaat juustokakut

Kaikenlaiset juustokakut ovat nykyään makeista leivonnaisista varmasti ne suosituimmat, kun tarvitaan herkullista ja näyttävää tarjottavaa.

Fariinimarengit

Nyt juhlitaan!

Ihana juhlasesonki on taas täällä. Klikkaa ja katso inspiroivat leivontareseptit kaikkiin kevään ja kesän juhliin.

Juustopiirakka

Suolaista leivontaa

Suolaiset piirakat sopivat salaatin kera lounaaksi ja iltapalaksi, piknikille ja brunssille sekä kahvipöytään makeiden tarjottavien rinnalle.

Herrasväen sitruunaiset pikkuleivät

Leivo pikkuleipiä

Saako olla herkullinen pikkuleipä tai cookie kahvin kanssa? Purkillinen itse leivottuja pikkuleipiä on mainio vierasvara, herkullinen juhlapöydän tarjottava ja arkipäivän piristys.

Mangopannacotta

Helppo pannacotta

Italiasta kotoisin oleva pannacotta on suussa sulava kermavanukas. Dansukker Hyytelösokeri Multin avulla valmistat tämän herkullisen jälkiruoan näppärästi ja nopeasti ilman liivatetta. Onnistuu aina!

Marinadi naudanlihalle

Mainiot grillimarinadit ja mausteseokset

Herkullisilla marinadeilla syvennät tai korostat lihan ja kalan makua nopeasti ja helposti. Grillimarinadeissa sokeri ja siirappi pyöristävät vahvoja mausteita ja antavat karamellisoituessaan herkullista makua ja paistoväriä.