Ainekset
Pohja
150 g voita tai margariinia
1 dl Dansukker Ruokokidesokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
Täyte
250 g maitorahkaa
4 dl mangososetta (esim. Bonne)
3 munaa
2 tl Dansukker Vaniljasokeria
1–1 ½ dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
2–3 dl vadelmia (tuore tai pakaste)
Koristeluun
tuoreita vadelmia
Ohjeet
Vaahdota voi ja sokeri keskenään. Lisää muna vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina halkaisijaltaan 26 cm piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 225-asteisen uunin keskiritilätasolla 10–15 minuuttia.
Sekoita maitorahka, mangosose, munat, vaniljasokeri ja sokeri keskenään. Kaada seos esipaistetun piiraspohjan päälle. Ripottele päälle vadelmat. Kypsennä piirasta 175-asteisen uunin alimmalla ritilätasolla noin 30 minuuttia, tai kunnes pinta on hyytynyt. Anna piiraan jäähtyä.
Koristele jääkaappikylmä piiras tuoreilla vadelmilla. Tarjoa!
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.
Pääsiäissimaa!
Maistuva pääsiäisen keltainen juomavinkki: yhdistä perinteistä simaa ja tyrnimehua.
Ihanat suklaaherkut
Suklaiset leivonnaiset tuovat piristystä ja hieman ylellisyyttä arkeen.
Hilloa pakastemarjoista
Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!
Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?
Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.
Peltileivonnaiset
Uunipellillisestä riittää herkullista tarjottavaa kotiin tai työpaikan kahvihuoneeseen.
Herkullisia broileriruokia
Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.