Pikantti päärynäsalaatti

Vaikkapa jouluun sopiva salaatti päärynöistä, sinihomejuustosta ja saksanpähkinöistä tai pinjansiemenistä punaviinikastikkeen kera.

PT1H

1½ tuntia

Arviot (0 kpl)

Arvioi resepti

Ainekset

2 päärynää
4 dl vettä
1 kanelitanko
1 dl Dansukker Ruokokidesokeria
1 sitruunan mehu
erilaisia lehtisalaatteja
150 g sinihomejuustoa
saksanpähkinöitä tai paahdettuja pinjansiemeniä
Kastike
2 dl punaviiniä
1 dl Dansukker Ruokokide- tai Fariinisokeria
rouhittua mustapippuria
1 rkl punaviinietikkaa

Ohjeet

Kuori päärynät ja poista siemenkota. Kiehauta vesi, kanelitanko, sokeri ja sitruunamehu. Keitä päärynän puolikkaita liemessä kunnes ne ovat läpikuultavia. Nosta jäähtymään.

Keitä kastikeainekset siirapiksi.

Huuhtele ja kuivaa salaatinlehdet. Levitä salaatti vadille. Asettele päärynälohkot ja pähkinät salaatin joukkoon ja ripota päälle murusteltu juusto. Lusikoi pinnalle kastiketta.

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Britakakku

Ihana mansikka-aika

Mansikka taitaa olla kesän ykkösherkku. Popsi mansikoita sellaisenaan, leivo täytekakku tai piirakka tai pyöräytä jälkiruoka tai jäätelö.

Houkutteleva marjamisu

Helpot ja herkulliset jälkiruoat

Arki tai loma – kruunaa jälkiruoka kesän marjoilla ja nauti elämästä!

Tee itse hilloa ja mehua

Tee itse hilloa ja mehua

Hillojen keittäminen on helppoa. Kasviperäisten Dansukker Hillosokereiden avulla työ on jo puoliksi tehty! Hyvän mehun saat höyryttämällä marjat mehustimessa tai keittämällä ne kattilassa. Katso parhaat vinkit ja ohjeet säilöntään.

Mustaherukka-kermajäätelö

Tee itse jäätelöä ja mehujäitä

Kesään kuuluu ehdottomasti samettinen jäätelö, jota on helppo tehdä myös itse. Raikkaat mehujäät maistuvat hellepäivänä.

Raikas sitrusjäätee

Raikkaat kesäjuomat

Tarjoile kesäkuumalla itse tehtyä vilvoittavaa juotavaa. Muista myös mocktailit!

Jerk-marinadi broilerille

Mainiot grillimarinadit ja mausteseokset

Herkullisilla marinadeilla syvennät tai korostat lihan ja kalan makua nopeasti ja helposti. Grillimarinadeissa sokeri ja siirappi pyöristävät vahvoja mausteita ja antavat karamellisoituessaan herkullista makua ja paistoväriä.