Ainekset
Pohja
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl Dansukker Taloussokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
3 keltuaista
1 1/2 dl kevytmaitoa
Marenki
3 valkuaista
1 1/2 dl Dansukker Taloussokeria
40 g mantelilastuja
Täyte
1 dl Dansukker Fariinisokeria
3 dl kuohukermaa
1/2 tl kardemummaa
200 g mustikoita (200 g = n. 3 dl)
Koristelu
mustikoita
mustikanvarpuja
syötäviä kukkia (esim. maitohorsma)
Ohjeet
POHJA
Sulata voi ja anna voisulan jäähtyä. Yhdistä kulhossa kuivat aineet.
Erottele keltuaiset (säästä valkuaiset marenkiin). Lisää keltuaiset, maito ja voisula jauhoseoksen joukkoon ja sekoita vatkaimella tasaiseksi taikinaksi.
Vuoraa piirakkavuoka (24 cm) leivinpaperilla. Levitä puolet taikinasta vuokaan. (Voit myös jakaa taikinan kahteen piirakkavuokaan ja paistaa pohjat yhtä aikaa kiertoilmauunissa.)
MARENKI
Mittaa valkuaiset kulhoon ja vatkaa kovaksi vaahdoksi (noin 5 minuuttia). Lisää sokeri pienissä erissä hyvin vatkaten.
Annostele puolet marenkivaahdosta pieniksi nokareiksi pohjataikinan päälle ja tasoita nuolijalla. Ripottele pinnalle mantelilastuja.
PAISTAMINEN
Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 25 minuuttia. Nosta pohja leivinpaperin avulla vuoasta ja paista toinen pohja samaan tapaan. Toimi ripeästi, jotta marenki ei menetä kuohkeuttaan. Anna pohjien jäähtyä ennen täyttämistä.
TÄYTE JA KORISTELU
Mittaa kulhoon fariinisokeri, kerma ja kardemumma. Vatkaa vaahdoksi.
Nosta toinen pohjalevy tarjoilulautaselle. Levitä päälle täytevaahto ja mustikat. Nosta päälle toinen pohjalevy.
Koristele mustikoilla, mustikanvarvuilla ja syötävillä kukilla.
Vinkit!
Voit paistaa pohjan myös uunipellin päällä. Levitä silloin koko taikina + marenki leivinpaperilla vuoratulle pellille ja leikkaa valmis pohja kahteen osaan.
Tykkäätkö, että britakakussa saa olla paljon täytettä? Tee täyte silloin tupla-annoksena ja levitä sitä myös päällimmäisen pohjan päälle. Tällöin mantelilastut voi jättää marengin päältä pois.
Resepti ja kuva: Kinuskikissa
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.
Ihana mansikka-aika
Mansikka taitaa olla kesän ykkösherkku. Popsi mansikoita sellaisenaan, leivo täytekakku tai piirakka tai pyöräytä jälkiruoka tai jäätelö.
Helpot ja herkulliset jälkiruoat
Arki tai loma – kruunaa jälkiruoka kesän marjoilla ja nauti elämästä!
Tee itse hilloa ja mehua
Hillojen keittäminen on helppoa. Kasviperäisten Dansukker Hillosokereiden avulla työ on jo puoliksi tehty! Hyvän mehun saat höyryttämällä marjat mehustimessa tai keittämällä ne kattilassa. Katso parhaat vinkit ja ohjeet säilöntään.
Tee itse jäätelöä ja mehujäitä
Kesään kuuluu ehdottomasti samettinen jäätelö, jota on helppo tehdä myös itse. Raikkaat mehujäät maistuvat hellepäivänä.
Raikkaat kesäjuomat
Tarjoile kesäkuumalla itse tehtyä vilvoittavaa juotavaa. Muista myös mocktailit!
Mainiot grillimarinadit ja mausteseokset
Herkullisilla marinadeilla syvennät tai korostat lihan ja kalan makua nopeasti ja helposti. Grillimarinadeissa sokeri ja siirappi pyöristävät vahvoja mausteita ja antavat karamellisoituessaan herkullista makua ja paistoväriä.