Ainekset
Vatkattu puolukkapannacotta
100 g puolukoita
2 dl kermaa
1 dl Dansukker Hyytelösokeri Multia
Pehmeä piparkakku
3 kananmunaa
2 dl Dansukker Fariinisokeria
1 1/2 dl rypsiöljyä
2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl soodaa
1/4 tl suolaa
Kostutus
3/4 dl maitoa
Kuorrutus
200 g smetanaa
1/2 dl Dansukker Fariinisokeria
Koristeluun
Dansukker Tummalla Siirapilla leivottuja piparkakkuja
puolukoita
Ohjeet
Soseuta puolukat tehosekoittimella. Sekoita kerma ja hyytelösokeri Multi kattilassa, kuumenna kiehuvaksi ja keitä 2–3 minuuttia. Lisää puolukkasose ja keitä vielä 1–2 minuuttia. Anna jäähtyä. Peitä kelmulla ja anna olla jääkaapissa yön yli.
Vatkaa munat ja fariinisokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita öljy joukkoon. Sekoita keskenään kuivat aineet ja kääntele munavaahtoon.
Kaada taikina voideltuun ja leivitettyyn vuokaan (halk. 18 cm). Paista 175-asteisen uunin alatasolla 35–40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä hetki ja kumoa ritilälle. Peitä leivinliinalla.
Vatkaa pannacotta. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Aseta alin pohja tarjoiluvadille, kostuta ja levitä päälle puolet pannacotasta. Tee samoin seuraava kerros. Nosta lopuksi kakun kansiosa päälle ja kostuta.
Vatkaa kuorrutuksen ainekset. Sivele ohut kerros kuorrutusta kakun ympärille ja kiinnitä piparkakut juuri ennen tarjoilua. Levitä loput kuorrutteesta kakun päälle ja koristele puolukoilla.
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Ihana mansikka-aika
Mansikka taitaa olla kesän ykkösherkku. Popsi mansikoita sellaisenaan, leivo perinteinen täytekakku tai britakakku tai pyöräytä jälkiruoka.

Tee itse jäätelöä ja mehujäitä
Kesään kuuluu ehdottomasti samettinen jäätelö, jota on helppo tehdä myös itse. Raikkaat mehujäät maistuvat hellepäivänä.

Kesän paras ja helpoin jälkiruoka
Dansukker Hyytelösokeri Multin avulla valmistat herkullisen pannacottan eli italialaisen kermavanukkaan näppärästi ja nopeasti ilman liivatetta. Kruunaa jälkiruoka kesän marjoilla.

Tee itse hilloa ja mehua
Hillojen keittäminen on helppoa. Kasviperäisten Dansukker Hillosokereiden avulla työ on jo puoliksi tehty! Hyvän mehun saat höyryttämällä marjat mehustimessa tai keittämällä ne kattilassa. Katso parhaat vinkit ja ohjeet säilöntään.

Mustikka on oiva piirakkamarja
Mustikka on sekä herkullinen että terveellinen marja, joka sopii monenlaisiin leivonnaisiin.

Puutarhan herukat ja karviaiset
Puutarhamarjoista loihdit maistuvat jälkiruoat, leivonnaiset, mehut, hillot ja hyytelöt.