Marinoitua kalkkunanfileetä ja ruusukaalia

Kalkkunanfilee marinoidaan smetanassa tai jogurtissa ennen paistamista. Ruusukaalit maistuvat lisukkeena.

4 annosta

PT1H

12 tuntia + 3 tuntia

Arviot (20 kpl)

Arvioi resepti

Ainekset

1 (n. 800 g) kalkkunanfilee 

Marinadi

2 rkl öljyä
1 rkl Dansukker Fariinisokeria
1/2 tl suolaa
1 dl smetanaa tai maustamatonta jogurttia
1 rkl balsamietikkaa
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
mustapippuria myllystä 

Ruusukaalilisäke

1 l vettä
1 tl suolaa
200 g ruusukaaleja
3 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä
1–2 dl paahdettuja vihreitä soijapapuja
1 rkl Dansukker Fariinisokeria tai Tummaa siirappia
1 rkl soijakastiketta
mustapippuria myllystä

Ohjeet

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja laita muovipussiin tai tilavaan kulhoon. Laita joukkoon kalkkunan filee ja kääntele marinoimisen aikana. Anna fileen maustua mielellään yön yli.

Ota liha huoneenlämpöön puoli tuntia ennen kypsennystä. Laita paistimittari lihan paksuimpaan kohtaan. Kypsennä 175-asteisessa uunissa, kunnes mittari näyttää sisälämpötilaksi 72 astetta. Anna fileen levätä hetki ennen kuin poistat paistomittarin.

Valmista seuraksi ruusukaalilisäke. Kiehauta suolalla maustettu vesi. Leikkaa ruusukaaleista kannat ja puolita halutessasi. Keitä ruusukaaleja hiljalleen noin viisi minuuttia. Valuta.

Kuumenna öljy pannussa. Lisää ruusukaalit ja hienonnetut valkosipulinkynnet. Kääntele hetken aikaa ja lisää muut ainekset. Paista hetki, kunnes ruusukaalit ovat saaneet hieman väriä.

 

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Sima-Ellun pääsiäissima

Pääsiäissimaa!

Maistuva pääsiäisen keltainen juomavinkki: yhdistä perinteistä simaa ja tyrnimehua.

Muscovado suklaakakku

Ihanat suklaaherkut

Suklaiset leivonnaiset tuovat piristystä ja hieman ylellisyyttä arkeen.

Hillo pakastemarjoista

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Amerikkalaiset pannukakut

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Uunipellillinen leivonnaisia

Peltileivonnaiset

Uunipellillisestä riittää herkullista tarjottavaa kotiin tai työpaikan kahvihuoneeseen.

Appelsiinibroileri

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.