Ainekset
noin 1 kg porsaanfileetä tai kassleria
2 tl suolaa
½ tl valkopippuria
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
8 sämpylää
Maustekastike
paistoliemi
1 rkl soijakastiketta
1 dl Dansukker Tummaa Muscovadosokeria
½ tl rouhittua mustapippuria
1 tl makeaa chilikastiketta
1 rkl balsamietikkaa
1 rkl raastettua inkivääriä
Ohjeet
1. Mausta huoneenlämpöinen liha suolalla ja pippurilla. Aseta lihapala sekä kuoritut sipulit ja valkosipulinkynnet uunivuokaan. Kaada vuoan pohjalle noin 2 dl vettä. Kypsennä 120-asteisessa uunissa noin neljä tuntia.
2. Siivilöi uunipannulle kertynyt liemi kattilaan. Lisää muut maustekastikkeen ainekset ja keitä reippaalla lämmöllä liemi kokoon, noin 10 minuuttia. Ota kattila liedeltä. Leikkaa liha viipaleiksi tai revi se kahdella haarukalla riekaleiksi ja pane liha mausteseokseen. Anna maustua noin tunnin ajan.
3. Täytä sämpylät lihalla ja kasviksilla.
Vinkki!
Tee normaali puolen litran sämpylätaikina, mutta lisää joukkoon 4 dl raastettua porkkanaa ja kolme ruokalusikallista Dansukker Leipäsiirappia.
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.
Ihana mansikka-aika
Mansikka taitaa olla kesän ykkösherkku. Popsi mansikoita sellaisenaan, leivo täytekakku tai piirakka tai pyöräytä jälkiruoka tai jäätelö.
Helpot ja herkulliset jälkiruoat
Arki tai loma – kruunaa jälkiruoka kesän marjoilla ja nauti elämästä!
Tee itse hilloa ja mehua
Hillojen keittäminen on helppoa. Kasviperäisten Dansukker Hillosokereiden avulla työ on jo puoliksi tehty! Hyvän mehun saat höyryttämällä marjat mehustimessa tai keittämällä ne kattilassa. Katso parhaat vinkit ja ohjeet säilöntään.
Tee itse jäätelöä ja mehujäitä
Kesään kuuluu ehdottomasti samettinen jäätelö, jota on helppo tehdä myös itse. Raikkaat mehujäät maistuvat hellepäivänä.
Raikkaat kesäjuomat
Tarjoile kesäkuumalla itse tehtyä vilvoittavaa juotavaa. Muista myös mocktailit!
Mainiot grillimarinadit ja mausteseokset
Herkullisilla marinadeilla syvennät tai korostat lihan ja kalan makua nopeasti ja helposti. Grillimarinadeissa sokeri ja siirappi pyöristävät vahvoja mausteita ja antavat karamellisoituessaan herkullista makua ja paistoväriä.