Ainekset
2 rkl öljyä
500 g karitsanjauhelihaa
1 tl suolaa
1 tl kurkumaa
mustapippuria myllystä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 punainen paprika kuutioina
3 dl risottoriisiä
1 liha- tai kasvisliemikuutio
5 dl vettä
pieni kesäkurpitsa pieninä kuutioina
tuoretta timjamia maun mukaan
Lisäksi
parmesaanijuustoa
Ohjeet
Kuumenna öljy paistokasarissa tai kattilassa. Paista karitsanjauheliha. Mausta suolalla, kurkumalla, mustapippurilla ja valkosipulilla. Lisää joukkoon kuutioitu paprika ja risottoriisi. Lisää liemikuutio sekä vesi muutamassa erässä ja anna hautua kannen alla. Lisää loppuvaiheessa kuutioitu kesäkurpitsa ja timjamin lehtiä. Kuumenna muutaman minuutin ajan hieman sekoittaen. Rouhi pinnalle mustapippuria ja tarjoa seuraksi parmesaania lastuina.
Vinkki!
Maissi ja pienet porkkanakuutiot sopivat ruokaan ja ne voi lisätä joukkoon jauhelihan kypsennyksen jälkeen.
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.
Sitrushedelmien aika
Monikäyttöiset sitrukset antavat pirteää makua erilaisiin leivonnaisiin, jälkiruokiin, ruokiin, juomiin, hilloihin ja marmeladeihin.
Kuumaa juomaa
Kuumat juomat maistuvat talvipakkasella. Klikkaa erilaisten tee-, kahvi- ja kaakaojuomien resepteihin.
Hilloa pakastemarjoista
Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!
Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?
Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.
Muffinit ja kuppikakut
Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.
Herkullisia broileriruokia
Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.