Ainekset
100 g voita
3½ dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl Dansukker Taloussokeria
1 tl Dansukker Vaniljasokeria
1 kananmuna
Täyte ja koristelu
4 dl vispikermaa
1–2 tl Dansukker Vaniljasokeria
500 g tuoreita mansikoita, vadelmia ja mustikoita
Dansukker Tomusokeria
syötäviä kukkia
Ohjeet
Sulata voi kattilassa. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää ne hieman jäähtyneeseen voisulaan. Lisää lopuksi kananmuna ja sekoita huolella.
Levitä seos leivinpaperoidulle pellille mahdollisimman tasaisesti. Paista isoa kauralastua 175-asteisessa uunissa noin 18 minuuttia tai kunnes se on kauniin kullanruskea. Tarkkaile paistoa ja varo etteivät reunat pala.
Kun otat pellin uunista, leikkaa lastu heti neljään samankokoiseen osaan esim. pizzaleikkurilla ja jätä jäähtymään. Käsittele hauraita kauralastuja varoen. Kokoa kakku suoraan tarjoilualustalle.
Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla. Leikkaa mansikat siivuiksi. Pursota pohjapalan päälle kermavaahtoa ja nostele päälle marjoja. Toista samoin kaksi seuraavaa kerrosta. Murra neljäs kauralastu paloiksi kakun pinnalle. Siivilöi päälle tomusokeria ja koristele kukilla.
Tarjoile kakku mielellään heti, jotta kauralastut pysyvät rapeina.
Resepti ja kuva: Annin Uunissa
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.
Ihana mansikka-aika
Mansikka taitaa olla kesän ykkösherkku. Popsi mansikoita sellaisenaan, leivo täytekakku tai piirakka tai pyöräytä jälkiruoka tai jäätelö.
Helpot ja herkulliset jälkiruoat
Arki tai loma – kruunaa jälkiruoka kesän marjoilla ja nauti elämästä!
Tee itse hilloa ja mehua
Hillojen keittäminen on helppoa. Kasviperäisten Dansukker Hillosokereiden avulla työ on jo puoliksi tehty! Hyvän mehun saat höyryttämällä marjat mehustimessa tai keittämällä ne kattilassa. Katso parhaat vinkit ja ohjeet säilöntään.
Tee itse jäätelöä ja mehujäitä
Kesään kuuluu ehdottomasti samettinen jäätelö, jota on helppo tehdä myös itse. Raikkaat mehujäät maistuvat hellepäivänä.
Raikkaat kesäjuomat
Tarjoile kesäkuumalla itse tehtyä vilvoittavaa juotavaa. Muista myös mocktailit!
Mainiot grillimarinadit ja mausteseokset
Herkullisilla marinadeilla syvennät tai korostat lihan ja kalan makua nopeasti ja helposti. Grillimarinadeissa sokeri ja siirappi pyöristävät vahvoja mausteita ja antavat karamellisoituessaan herkullista makua ja paistoväriä.