Ainekset
Taikina
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl Dansukker Ruokokidesokeria
1/2 tl suolaa
200 g leivontamargariinia
1 tlk (2 dl) kermaviiliä
Täyte
1/2 keräkaalia (suikaloituna noin 1 1/2 l)
1–2 porkkanaa
1–2 sipulia
25 g margariinia
1 rkl vehnäjauhoja
1/2 dl Dansukker Vaaleaa siirappia tai Vaaleaa Luomusiirappia
suolaa, valkopippuria ja meiramia
Voiteluun
munaa
(Pinnalle
unikonsiemeniä)
Ohjeet
1. Sekoita taikinan kuivat aineet. Lisää kuutioitu rasva ja kermaviili nopeasti sekoittaen. Muovaa taikina palloksi ja nosta jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
2. Suikaloi kaali ja viipaloi porkkanat ja sipulit kattilaan. Lisää rasva ja hauduta kaalisilppu pehmeäksi ruskistamatta. Sekoita välillä ja lisää siirappi, jauhot sekä mausteet. Jäähdytä.
3. Kaaviloi taikina kahdeksi pyöreäksi levyksi ja levitä toinen pohjaksi uunivuokaan niin, että se peittää myös reunat. Tasoita täyte päälle keskeltä hiukan koholla. Nosta toinen levy kanneksi. Ummista reunat.
4. Voitele taikina munalla. Tee tähteeksi jääneestä taikinasta koristeita piirakan pintaan ja voitele nekin. (Ripottele päälle siemeniä koristeeksi.) Pistele kuoreen muutamia reikiä. Kypsennä kaalipiirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa noin 40 minuuttia.
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Herkullinen sacherkakku
Täyteläinen sacherkakku on suklaakakkujen kruunaamaton kuningatar. Wieniläisperäisen kakun täytteenä on aprikoosihilloketta ja pohjassa sekä kuorrutuksessa tummaa suklaata.

Pienet inkivääri-sitruunakakut
Nämä pienet kakkuset lasissa sisältävät rapean pohjan, makean sitruuna-inkivääritäytteen ilman liivatetta, raikkaita marinoituja marjoja ja pinnalla rapeaa fariinicrumblea. Tarjoa juhlien kahvipöydässä tai jälkiruokana.

Helppo pannacotta
Italiasta kotoisin oleva pannacotta on suussa sulava kermavanukas. Dansukker Hyytelösokeri Multin avulla valmistat tämän herkullisen jälkiruoan näppärästi ja nopeasti ilman liivatetta. Onnistuu aina!

Upea savulohikakku juhlapöytään
Ota talteen vaaleaa ja tummaa leipää sisältävän savulohikakun ohje. Näyttävästi koristeltu kahden täytteen katkarapu-lohivoileipäkakku on juhlapöydän kestosuosikki.

Mainiot marinadit ja mausteseokset
Herkullisilla marinadeilla syvennät tai korostat lihan ja kalan makua nopeasti ja helposti. Grillimarinadeissa sokeri ja siirappi pyöristävät vahvoja mausteita ja antavat karamellisoituessaan herkullista makua ja paistoväriä.

Maista ja ihastu!
Pehmeän karamellimainen Dansukker Vaalea Luomusiirappi sopii sellaisenaan jälkiruokakastikkeeksi. Käytä sitä myös leivontaan, jälkiruokiin, makeisiin, ruoanlaittoon ja juomiin.