Ainekset
Jauhelihakastike
2–3 rkl rypsiöljyä
1 iso sipuli
2 tl Dansukker Fariinisokeria
500 g jauhelihaa
3 valkosipulinkynttä
½ tl suolaa
mustapippuria myllystä
100 g tomaattipyreetä
500 g tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
4 dl vettä
1 tl kuivattua timjamia, basilikaa tai oreganoa
Juustokastike
75 g voita tai margariinia
1 dl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
½ tl suolaa
150–200 g juustoraastetta
Lisäksi
6–8 lasagnelevyä
Ohjeet
Kuumenna öljy pannulla tai kattilassa. Kuori ja hienonna sipuli ja lisää pannulle. Sekoita joukkoon fariinisokeri ja kääntele, kunnes sipuli on pehmennyt. Lisää jauheliha ja hienonnetut valkosipulinkynnet. Paista kypsäksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää tomaattipyree, tomaattimurska ja vesi. Anna kiehua hiljalleen 10–15 minuuttia. Mausta kastike yrttimausteilla. Tarkista maku.
Sulata rasva kattilassa. Lisää vehnäjauhot sekoittaen. Lisää maito ja anna kiehua hiljalleen noin viisi minuuttia. Mausta suolalla. Sekoita joukkoon juustoraaste. Voit jättää hieman juustoa myös pinnalle.
Jaa jauhelihakastike ja juustokastike vuokaan kerroksittain siten, että kahden kastikekerroksen välissä on lasagnelevyjä. Jätä pinnalle kerros juustokastiketta ja ripottele halutessasi päälle vielä juustoraastetta.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 40–50 minuuttia. Anna ruoan vetäytyä 15 minuuttia ennen tarjoilua.
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.
Ihana mansikka-aika
Mansikka taitaa olla kesän ykkösherkku. Popsi mansikoita sellaisenaan, leivo täytekakku tai piirakka tai pyöräytä jälkiruoka tai jäätelö.
Helpot ja herkulliset jälkiruoat
Arki tai loma – kruunaa jälkiruoka kesän marjoilla ja nauti elämästä!
Tee itse hilloa ja mehua
Hillojen keittäminen on helppoa. Kasviperäisten Dansukker Hillosokereiden avulla työ on jo puoliksi tehty! Hyvän mehun saat höyryttämällä marjat mehustimessa tai keittämällä ne kattilassa. Katso parhaat vinkit ja ohjeet säilöntään.
Tee itse jäätelöä ja mehujäitä
Kesään kuuluu ehdottomasti samettinen jäätelö, jota on helppo tehdä myös itse. Raikkaat mehujäät maistuvat hellepäivänä.
Raikkaat kesäjuomat
Tarjoile kesäkuumalla itse tehtyä vilvoittavaa juotavaa. Muista myös mocktailit!
Mainiot grillimarinadit ja mausteseokset
Herkullisilla marinadeilla syvennät tai korostat lihan ja kalan makua nopeasti ja helposti. Grillimarinadeissa sokeri ja siirappi pyöristävät vahvoja mausteita ja antavat karamellisoituessaan herkullista makua ja paistoväriä.