Ainekset
Pohja
n. 100 g piparkakkuja murustettuna
50–75 g sulatettua voita tai margariinia
Täyte
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g smetanaa tai kermaa
4 munaa
2 tl Dansukker Vaniljasokeria
1 dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
1 tl piparkakkumaustetta (tai kanelia, inkivääriä, neilikkaa ja kardemummaa)
Pinnalle
n. 200 g puolukoita, karpaloita, punaherukoita tai vadelmia
Dansukker Tomusokeria
Dansukker Vaaleaa Luomusiirappia
Ohjeet
Sekoita murustettujen piparkakkujen joukkoon rasva. Painele seos halkaisijaltaan 18–20 cm irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 200 asteessa noin kymmenen minuuttia.
Sekoita täytteen ainekset sähkövatkaimella tasaiseksi ja kaada pohjan päälle. Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Säilytä kakkua jääkaapissa ja tarjoa vasta seuraavana päivänä.
Kaada päälle marjat ja siivilöi pinnalle tomusokeria. Tarjoa seuraksi siirappia.
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.
Parhaat juustokakut
Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.
Kaikkea hyvää kevään juhliin
Dansukker-sokereilla loihdit leivonnaisiin kuohkeutta ja uusia hienoja makuja. Katso inspiroivat reseptit kevään ja kesän juhliin!
Suolaista ja makeaa juhlapöytään
Olemme koonneet muutamia erilaisiin perhe- ja muihin juhliin sopivien makeiden ja suolaisten tarjottavien ohjeita. Valitse niistä mieluisat herkut omaa tilaisuuttasi varten.
Leivo pikkuleipiä
Saako olla herkullinen pikkuleipä tai cookie kahvin kanssa? Purkillinen itse leivottuja pikkuleipiä on mainio vierasvara, herkullinen juhlapöydän tarjottava ja arkipäivän piristys.
Helppo pannacotta
Italiasta kotoisin oleva pannacotta on suussa sulava kermavanukas. Dansukker Hyytelösokeri Multin avulla valmistat tämän herkullisen jälkiruoan näppärästi ja nopeasti ilman liivatetta. Onnistuu aina!
Mainiot marinadit ja mausteseokset
Herkullisilla marinadeilla syvennät tai korostat lihan ja kalan makua nopeasti ja helposti. Grillimarinadeissa sokeri ja siirappi pyöristävät vahvoja mausteita ja antavat karamellisoituessaan herkullista makua ja paistoväriä.