Ainekset
2 dl omenaa pieninä kuutioina (esim. Konsta tai Granny Smith)
1 dl Dansukker Leipäsiirappia tai Tummaa siirappia
1 dl vettä
Pippurinen possunfilee
1 porsaan sisäfilee
3 tl vastarouhittua mustapippuria
Paistamiseen
öljyä
Tarjoiluun
merisuolahiutaleita
Ohjeet
Kaada omenakuutiot, siirappi ja vesi kattilaan. Keitä noin 15 minuuttia kunnes omenakuutiot ovat läpikuultavan tummia ja liemi siirappimaista. Jäähdytä.
Pippuroi puhdistettu possun sisäfilee ja paista sen pintaan kaunis väri öljytilkassa paistinpannussa.
Kääräise filee alumiinifolioon ja kypsennä uunissa 175 asteessa noin 15 minuuttia, tai kunnes lihan sisälämpötila on 72 astetta.
Avaa paketti 15 minuuttia uunista ottamisen jälkeen. Viipaloi filee, ripottele viipaleille hiukan merisuolahiutaleita ja valuta omenasiirappi päälle. Tarjoa kasvisten kera.
Vinkki!
Omenasiirappi maistuu myös grillipihvien ja broilerin kanssa.
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.
Parhaat juustokakut
Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.
Kaikkea hyvää kevään juhliin
Dansukker-sokereilla loihdit leivonnaisiin kuohkeutta ja uusia hienoja makuja. Katso inspiroivat reseptit kevään ja kesän juhliin!
Suolaista ja makeaa juhlapöytään
Olemme koonneet muutamia erilaisiin perhe- ja muihin juhliin sopivien makeiden ja suolaisten tarjottavien ohjeita. Valitse niistä mieluisat herkut omaa tilaisuuttasi varten.
Leivo pikkuleipiä
Saako olla herkullinen pikkuleipä tai cookie kahvin kanssa? Purkillinen itse leivottuja pikkuleipiä on mainio vierasvara, herkullinen juhlapöydän tarjottava ja arkipäivän piristys.
Helppo pannacotta
Italiasta kotoisin oleva pannacotta on suussa sulava kermavanukas. Dansukker Hyytelösokeri Multin avulla valmistat tämän herkullisen jälkiruoan näppärästi ja nopeasti ilman liivatetta. Onnistuu aina!
Mainiot marinadit ja mausteseokset
Herkullisilla marinadeilla syvennät tai korostat lihan ja kalan makua nopeasti ja helposti. Grillimarinadeissa sokeri ja siirappi pyöristävät vahvoja mausteita ja antavat karamellisoituessaan herkullista makua ja paistoväriä.