Ainekset
1 (1–1,3 kg) kalkkunan rintapala
1 tl suolaa
½ tl karkeaksi rouhittua mustapippuria
Täyte
1 iso punasipuli
4–5 tuoretta luumua
1–2 vihreää chiliä tai jalapenoa
1 (luomu)sitruuna
2 rkl öljyä
¾ dl Dansukker Fariinisokeria
1 dl rusinoita
¾ tl suolaa
sitomiseen paistinarua ja kääreeksi alumiinifoliota
viimeistelyyn voita ja öljyä
Ohjeet
Leikkaa kalkkunan rintapala parilla pitkittäisviillolla levymäiseksi ja nuiji levy kevyesti. Mausta levy suolalla ja pippurilla. Jos käytät miedosti suolattua kalkkunanrintaa, vähennä suolan määrää.
Lohko kuorittu punasipuli ja pestyt luumut. Silppua chili tai jalapeno, raasta hyvin pestyn sitruunan keltainen kuori ohueksi raasteeksi, halkaise sitruuna ja purista puolikkaista mehu. Kuumenna öljy pannussa, kiehauta chilisilppu öljyssä, älä kuitenkaan ruskista ja lisää sipuli- sekä luumulohkot pannuun. Kypsennä noin 5 minuuttia silloin tällöin sekoittaen. Lisää fariinisokeri kypsentämisen puolivälissä. Lisää lopuksi rusinat sekä sitruunankuoriraaste ja -mehu, mausta suolalla. Jäähdytä.
Levitä täyte kalkkunalevyn päälle ja rullaa levy. Sido rulla paistinarulla ja kääri se tiiviisti alumiinifolioon ja pyöritä päät kiinni karkkipaperin tapaan.
Siirrä kalkkunarulla uunivuokaan folion sauma ylöspäin. Kaada vuokaan kuumaa vettä rullan puoliväliin asti ja työnnä vuoka 175-asteiseen uuniin. Kypsennä noin 45 minuuttia kunnes rullan sisälämpötila näyttää 60 astetta. Ota vuoka uunista, nosta kalkkunarulla vesihauteesta ja anna sen levätä kääreessään vielä noin 20 minuuttia.
Avaa kääre, säästä paistoliemi. Paista kalkkunarullaan kaunis väri voi-öljyseoksessa paistinpannussa. Poista naru ja leikkaa rulla viipaleiksi. Tarjoa karamellisoitujen juuresten kanssa.
Vinkki!
Valmista kastike kalkkunarullan paistoliemestä, kanaliemestä, mausteista ja karpalohillosta. Siivilöi kastike, saosta tärkkelyksellä ja mausta kermalla.
Karamellisoidut juurekset
6 annosta
3 kookasta porkkanaa
2 palsternakkaa
1 lanttu
6 keskikokoista perunaa
½ dl Dansukker Tummaa siirappia
30 g voita sulatettuna
1 tl suolaa
½ tl karkeaksi rouhittua valkopippuria
1 ruukku lehtipersiljaa
Kuumenna uuni 200–225 asteeseen.
Leikkaa kuoritut juurekset rouheiksi lohkoiksi pitkittäin. Levitä lohkot voidellulle uunipannulle, valuta siirappi päälle ja ripottele mausteet pinnalle, sekoita kevyesti.
Työnnä pannu uuniin ja paista noin 30 minuuttia, kunnes juureslohkot ovat kypsiä ja kauniin värisiä. Silppua päälle lehtipersiljaa.
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.
Parhaat juustokakut
Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.
Kaikkea hyvää kevään juhliin
Dansukker-sokereilla loihdit leivonnaisiin kuohkeutta ja uusia hienoja makuja. Katso inspiroivat reseptit kevään ja kesän juhliin!
Suolaista ja makeaa juhlapöytään
Olemme koonneet muutamia erilaisiin perhe- ja muihin juhliin sopivien makeiden ja suolaisten tarjottavien ohjeita. Valitse niistä mieluisat herkut omaa tilaisuuttasi varten.
Leivo pikkuleipiä
Saako olla herkullinen pikkuleipä tai cookie kahvin kanssa? Purkillinen itse leivottuja pikkuleipiä on mainio vierasvara, herkullinen juhlapöydän tarjottava ja arkipäivän piristys.
Helppo pannacotta
Italiasta kotoisin oleva pannacotta on suussa sulava kermavanukas. Dansukker Hyytelösokeri Multin avulla valmistat tämän herkullisen jälkiruoan näppärästi ja nopeasti ilman liivatetta. Onnistuu aina!
Mainiot marinadit ja mausteseokset
Herkullisilla marinadeilla syvennät tai korostat lihan ja kalan makua nopeasti ja helposti. Grillimarinadeissa sokeri ja siirappi pyöristävät vahvoja mausteita ja antavat karamellisoituessaan herkullista makua ja paistoväriä.