Ainekset
500 g tuoreita luumuja
5 dl vettä
3 dl Dansukker Taloussokeria
Ohjeet
Pane huuhdotut ja pilkotut luumut (kivet voit poistaa tai jättää) kattilaan. Kaada vesi päälle. Anna kiehua hiljaa poristen kauniin punaiseksi mehuksi. Siivilöi. Kaada mehu kattilaan (3–4 dl), lisää sokeri ja keitä 10–15 minuuttia kunnes liemi on siirappimaista. Jäähdytä. Liemen siirappimaisuus lisääntyy jäähtyessä. Säilytä ilmatiiviissä astiassa jääkaapissa.
Vinkki!
Lisää makusiirappia juomiin, luonnonjogurttiin, viiliin tai vaikkapa pannukakun päälle. Se sopii mainiosti myös eri ruokien maustamiseen ja jälkiruokien koristeluun.
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.
Parhaat juustokakut
Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.
Kaikkea hyvää kevään juhliin
Dansukker-sokereilla loihdit leivonnaisiin kuohkeutta ja uusia hienoja makuja. Katso inspiroivat reseptit kevään ja kesän juhliin!
Suolaista ja makeaa juhlapöytään
Olemme koonneet muutamia erilaisiin perhe- ja muihin juhliin sopivien makeiden ja suolaisten tarjottavien ohjeita. Valitse niistä mieluisat herkut omaa tilaisuuttasi varten.
Leivo pikkuleipiä
Saako olla herkullinen pikkuleipä tai cookie kahvin kanssa? Purkillinen itse leivottuja pikkuleipiä on mainio vierasvara, herkullinen juhlapöydän tarjottava ja arkipäivän piristys.
Helppo pannacotta
Italiasta kotoisin oleva pannacotta on suussa sulava kermavanukas. Dansukker Hyytelösokeri Multin avulla valmistat tämän herkullisen jälkiruoan näppärästi ja nopeasti ilman liivatetta. Onnistuu aina!
Mainiot marinadit ja mausteseokset
Herkullisilla marinadeilla syvennät tai korostat lihan ja kalan makua nopeasti ja helposti. Grillimarinadeissa sokeri ja siirappi pyöristävät vahvoja mausteita ja antavat karamellisoituessaan herkullista makua ja paistoväriä.