Ainekset
1/2 l rucolaa
2 kiinteää päärynää
100 g viinirypäleitä
200 g briejuustoa paloina
1 1/2 dl paahdettuja hasselpähkinöitä karkeasti rouhittuna
Kastike
2 rkl miedonmakuista öljyä
2 rkl Dansukker Vaaleaa Luomusiirappia
2 rkl tuorepuristettua appelsiinimehua
(1/2 g sahramia)
1 maustemitta rouhittua mustapippuria
Ohjeet
Huuhtele ja kuivaa salaatti. Asettele se tarjoiluvadille. Kuori päärynät ja lohko tai paloittele ne. Kasta palat nopeasti kiehuvassa vedessä. Huuhtele kylmässä vedessä ja anna valua talouspaperin päällä. Huuhtele viinirypäleet, puolita ne ja poista siemenet. Pane päärynät, viinirypäleet ja juustopalat salaatin päälle. Ripottele päälle pähkinärouhe. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada salaatin joukkoon juuri ennen tarjoilua.
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.
Parhaat juustokakut
Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.
Kaikkea hyvää kevään juhliin
Dansukker-sokereilla loihdit leivonnaisiin kuohkeutta ja uusia hienoja makuja. Katso inspiroivat reseptit kevään ja kesän juhliin!
Suolaista ja makeaa juhlapöytään
Olemme koonneet muutamia erilaisiin perhe- ja muihin juhliin sopivien makeiden ja suolaisten tarjottavien ohjeita. Valitse niistä mieluisat herkut omaa tilaisuuttasi varten.
Leivo pikkuleipiä
Saako olla herkullinen pikkuleipä tai cookie kahvin kanssa? Purkillinen itse leivottuja pikkuleipiä on mainio vierasvara, herkullinen juhlapöydän tarjottava ja arkipäivän piristys.
Helppo pannacotta
Italiasta kotoisin oleva pannacotta on suussa sulava kermavanukas. Dansukker Hyytelösokeri Multin avulla valmistat tämän herkullisen jälkiruoan näppärästi ja nopeasti ilman liivatetta. Onnistuu aina!
Mainiot marinadit ja mausteseokset
Herkullisilla marinadeilla syvennät tai korostat lihan ja kalan makua nopeasti ja helposti. Grillimarinadeissa sokeri ja siirappi pyöristävät vahvoja mausteita ja antavat karamellisoituessaan herkullista makua ja paistoväriä.