Ainekset
2 munaa
1 dl Dansukker Ruokokidesokeria
100 g sulatettua voita
1 dl jogurttia
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl Dansukker Vaniljasokeria
Ohjeet
Sekoita munat ja sokeri keskenään esimerkiksi puuhaarukalla. Lisää sulatettu voi, jogurtti ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Jaa taikina muffinivuokiin.
Paista 200-asteisessa uunissa toiseksi alimmalla ritilätasolla 15–20 minuuttia.
Kuorruta jäähtyneet muffinit.
Kuorrutevaihtoehtoja:
Marenkikuorrute
2 munanvalkuaista
1 1/2 dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
1 tl Dansukker Vaniljasokeria
1–2 dl mustikoita, vadelmia tai marjasekoitusta
Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vaahdota valkuaiset puhtaassa, kuivassa kulhossa valkoiseksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Sekoita joukkoon vaniljasokeri ja marjat. Annostele marenkivaahto muffinitaikinan pinnalle ja paista yllä olevan ohjeen mukaan.
Vinkki!
Voit annostella marenkivaahdon myös lähes valmiiden muffinien pinnalle ja käyttää niitä vielä uunissa hetken aikaa, kunnes pinnalle muodostuu ruskeita pilkkuja.
Appelsiini-salmiakkikuorrute
100 g appelsiinituorejuustoa
2 dl Dansukker Tomusokeria
1/2 tl Dansukker Vaniljasokeria
keltaista elintarvikeväriä varovasti annostellen
2 rkl salmiakkirouhetta
Pinnalle
salmiakkirouhetta
Vatkaa tuorejuusto ja sokerit tasaiseksi. Värjää seosta keltaisella elintarvikevärillä. Laita väriä hyvin pieni määrä kerrallaan ja sekoita, kunnes olet saanut halutun värisävyn. Sekoita joukkoon salmiakkirouhe ja pursota seos muffinien päälle. Ripottele pinnalle salmiakkirouhetta.
Vaaleanpunainen unelma
1 dl vispikermaa
2 rkl Dansukker Tomusokeria
1/2 tl Dansukker Vaniljasokeria
vaaleanpunaista pastaväriä
Vaahdota kerma, sokerit ja väri kuohkeaksi vaahdoksi. Pursota muffinien päälle ja koristele koristerakeilla.
Tuhti kaakaokuorrute
100 g suolatonta voita
270 g Dansukker Tomusokeria
30 g kaakaojauhetta
1 tl Dansukker Vaniljasokeria
Vatkaa voi, kaakaojauhe ja tomusokeri kuohkeaksi. Mausta vaniljasokerilla. Levitä paksu kerros muffinien pintaan. Ripottele pinnalle koristerakeita.
Vinkki!
Voit maustaa seosta tilkalla vahvaa kahvia.
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.
Parhaat juustokakut
Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.
Kaikkea hyvää kevään juhliin
Dansukker-sokereilla loihdit leivonnaisiin kuohkeutta ja uusia hienoja makuja. Katso inspiroivat reseptit kevään ja kesän juhliin!
Suolaista ja makeaa juhlapöytään
Olemme koonneet muutamia erilaisiin perhe- ja muihin juhliin sopivien makeiden ja suolaisten tarjottavien ohjeita. Valitse niistä mieluisat herkut omaa tilaisuuttasi varten.
Leivo pikkuleipiä
Saako olla herkullinen pikkuleipä tai cookie kahvin kanssa? Purkillinen itse leivottuja pikkuleipiä on mainio vierasvara, herkullinen juhlapöydän tarjottava ja arkipäivän piristys.
Helppo pannacotta
Italiasta kotoisin oleva pannacotta on suussa sulava kermavanukas. Dansukker Hyytelösokeri Multin avulla valmistat tämän herkullisen jälkiruoan näppärästi ja nopeasti ilman liivatetta. Onnistuu aina!
Mainiot marinadit ja mausteseokset
Herkullisilla marinadeilla syvennät tai korostat lihan ja kalan makua nopeasti ja helposti. Grillimarinadeissa sokeri ja siirappi pyöristävät vahvoja mausteita ja antavat karamellisoituessaan herkullista makua ja paistoväriä.