Ainekset
150 g voita tai margariinia
1 dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
3 munankeltuaista
1 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl Dansukker Vaniljasokeria
1 dl maitoa
Marenki
3 munanvalkuaista
1 ½ dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
Täyte
2 ½ dl vispikermaa
250 g maitorahkaa, tuorejuustoa tai mascarponejuustoa
¾ dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
2 tl Dansukker Vaniljasokeria
3 dl tuoreita mansikoita
Pinnalle
½–1 l tuoreita mansikoita
minttua tai sitruunamelissaa
Dansukker Tomusokeria
Ohjeet
Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri kuohkeaksi. Lisää keltuaiset yksitellen vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi maito. Sekoita taikina tasaiseksi.
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Älä pelästy, taikinaa tulee vain ohut kerros.
Valmista marenki.
Vaahdota valkuaiset kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähän kerrallaan voimakkaasti vatkaten. Levitä kuohkea marenki ilmavasti taikinan päälle.
Paista 175-asteisessa uunissa 25–30 minuuttia.
Jäähdytä ja leikkaa kakkulevy kahteen tai neljään yhtä suureen osaan.
Valmista täyte.
Vaahdota kerma ja vatkaa joukkoon rahka tai tuorejuusto. Mausta sokereilla. Tarkista maku.
Nosta lastaa apuna käyttäen kakkulevyt kerroksittain tarjoiluvadille siten, että laitat väliin kermaseosta ja mansikoita.
Laita pinnalle reilusti mansikoita ja halutessasi minttua tai sitruunamelissaa. Siivilöi päälle vielä tomusokeria. Säilytä torttu jääkaapissa tarjoiluhetkeen asti.
Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.
Parhaat juustokakut
Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.
Kaikkea hyvää kevään juhliin
Dansukker-sokereilla loihdit leivonnaisiin kuohkeutta ja uusia hienoja makuja. Katso inspiroivat reseptit kevään ja kesän juhliin!
Suolaista ja makeaa juhlapöytään
Olemme koonneet muutamia erilaisiin perhe- ja muihin juhliin sopivien makeiden ja suolaisten tarjottavien ohjeita. Valitse niistä mieluisat herkut omaa tilaisuuttasi varten.
Leivo pikkuleipiä
Saako olla herkullinen pikkuleipä tai cookie kahvin kanssa? Purkillinen itse leivottuja pikkuleipiä on mainio vierasvara, herkullinen juhlapöydän tarjottava ja arkipäivän piristys.
Helppo pannacotta
Italiasta kotoisin oleva pannacotta on suussa sulava kermavanukas. Dansukker Hyytelösokeri Multin avulla valmistat tämän herkullisen jälkiruoan näppärästi ja nopeasti ilman liivatetta. Onnistuu aina!
Mainiot marinadit ja mausteseokset
Herkullisilla marinadeilla syvennät tai korostat lihan ja kalan makua nopeasti ja helposti. Grillimarinadeissa sokeri ja siirappi pyöristävät vahvoja mausteita ja antavat karamellisoituessaan herkullista makua ja paistoväriä.