Amerikkalainen juustokakku

Amerikkalainen juustokakku on keksipohjainen, sitruunanmakuinen klassikkojuustokakku, joka tarjotaan pirteän vadelmakastikkeen kera.

1,5 tuntia

Arviot (1157 kpl)

Ainekset

Pohja
200 g Digestive-keksejä
75–100 g sulatettua voita

Täyte
400 g Philadelphia-tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
5 munaa
2 tl Dansukker Vaniljasokeria
1 dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
yhden luomusitruunan raastettu kuori
ja puolikkaan sitruunan mehu

Ohjeet

Murskaa keksit esimerkiksi kaulimella pakastepussissa. Lisää joukkoon sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan, jonka halkaisija on noin 24 cm.

Sekoita täytteen ainekset sähkövatkaimella tasaiseksi ja kaada keksipohjan päälle. Paista 175 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla noin tunti. Uuninluukkua ei saa avata paiston alkuvaiheessa. Mikäli pinta tuntuu tummuvan, voi loppuvaiheessa laittaa päälle leivinpaperia. Anna jäähtyä.

Tarjoa seurana raikasta vadelma- tai mansikkamelbaa.

Vadelmamelba

200–300 g kotimaisia pakastevadelmia
Dansukker Tomusokeria maun mukaan
1 tl sitruunamehua

Painele marjat siivilän läpi. Mausta marjakastike tomusokerilla ja sitruunamehulla.

Huom!
Ulkomaisia pakastevadelmia käyttäessäsi kuumenna ne ensin kattilassa kiehuvaksi kahden minuutin ajaksi ja anna jäähtyä. Muuten toimi kuten yllä.

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.