Marjaisia jälkiruokia

Vadelmia, mustikoita, karhunvatukoita, herukoita, karviaisia... Nyt on aika herkutella kesän marjoilla. Mikä olisikaan kesäisempää kuin ihanan marjaisa jälkiruoka?

Ihana jälkiruoka on vatsalle kuin onnellinen loppu elokuvalle – siitä jää taivaallinen tunne. Alla olevat reseptit tepsivät samalla tavalla.


Kolmen kerroksen herkku

Kolmen kerroksen herkku

10 annosta

Ainekset

Suklaamousse
150 g tummaa suklaata
4 rkl Dansukker Muscovadosiirappia
3 dl vispikermaa
3 munaa
Sitruunavaahto
200 g tuorejuustoa
½ dl Dansukker Tomusokeria
2 rkl lemon curd -sitruunatahnaa
Marinoidut mansikat
4 dl mansikoita
2 limetin mehu ja kuoriraaste
4 rkl Dansukker Muscovadosiirappia
Lisäksi
6–8 Digestive-keksiä


Paloittele tumma suklaa ja sulata syvällä lautasella mikroaaltouunissa tai vesihauteessa välillä sekoitellen. Kun suklaa on sulanut, sekoita joukkoon siirappi.

Vaahdota kerma vaahdoksi. Erottele valkuaiset ja keltuaiset toisistaan. Sekoita keltuaiset suklaaseokseen. Vaahdota valkuaiset kovaksi, valkoiseksi vaahdoksi. Kääntele kermavaahto suklaaseokseen ja sekoita lopuksi joukkoon valkuaisvaahto.

Valmista sitruunavaahto. Vatkaa tuorejuusto, tomusokeri ja lemon curd keskenään tasaiseksi tahnaksi.

Poista mansikoista kannat ja paloittele ne lohkoiksi. Pese limetit hyvin ja raasta kuori mansikoiden joukkoon. Purista joukkoon mehu. Lisää siirappi ja sekoita ainekset keskenään. Anna maustua hetki kylmässä.

Murusta keksit karkeaksi rouheeksi.

Kokoa suklaamoussesta, sitruunavaahdosta ja keksinmuruista kerroksittain annokset juomalaseihin. Koristele marinoiduilla marjoilla. Tarjoa kylmänä.


Helppo marja-kaurapaistos

Helppo marja-kaurapaistos

6–8 annosta

Ainekset

5–10 dl marjasekoitusta
1 dl Dansukker Ruokokidesokeria
2 tl Dansukker Vaniljasokeria
2 dl Dansukker Tummaa Muscovadosokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl jauhettua kanelia
2 dl kaurahiutaleita
100 g huoneenlämpöistä voita


Laita marjat halkaisijaltaan 24–26 cm:n piirasvuoan pohjalle. Ripottele joukkoon ruokokidesokeri ja vaniljasokeri.

Sekoita muscovadosokeri, vehnäjauhot, kaneli, kaurahiutaleet ja pehmeä voi keskenään.

Ripottele seos marjojen päälle ja paista 200-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia tai kunnes paistos on kauniin värinen.

Tarjoa vaniljajäätelön, kermavaahdon tai vaniljavaahdon kanssa.


Herkuttelijan vohvelit suolakinuskikastikkeella

Herkuttelijan vohvelit suolakinuskikastikkeella

12 kpl

Ainekset

4 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
½ tl ruokasoodaa
2 rkl Dansukker Ruokokidesokeria
50 g sulatettua voita
6 dl maitoa

Suolakinuskikastike
1 ½ dl Dansukker Ruokokidesokeria
2 rkl Dansukker Vaaleaa siirappia
50 g voita
3 dl kuohukermaa
hyppysellinen suolahiutaleita (esim. Maldon)


Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota valkuaiset valkoiseksi vaahdoksi. Laita toiseen kulhoon keltuaiset, vehnäjauhot, ruokasooda, sokeri, voisula ja maito. Sekoita tasaiseksi. Kääntele joukkoon valkuaisvaahto. Paista kuumalla vohveliraudalla kauniin ruskeiksi.

Valmista seuraksi aavistuksen suolainen kinuskikastike.

Mittaa kattilaan sokeri, siirappi ja voi. Hämmennä miedolla lämmöllä, kunnes seos alkaa poreilla. Lisää kerma ja anna kiehua usein sekoitellen, kunnes kastike on sopivan sakea. Mausta lopuksi hyppysellisellä suolahiutaleita.

Tarjoa vohveleiden kanssa banaaniviipaleita, tuoreita marjoja ja suolakinuskikastiketta.


Pannacottaa ja marinoituja marjoja

Pannacottaa ja marinoituja marjoja

4 annosta

Ainekset

5 dl kermaa
1 dl Dansukker Hyytelösokeri Multia
1 tl Dansukker Vaniljasokeria
1 tl raastettua tuoretta inkivääriä

Marinoidut marjat
4 dl marjoja
1 (luomu)limetin kuoriraaste ja mehu
½ dl Dansukker Ruokokidesokeria
½ tl Dansukker Vaniljasokeria


Sekoita pannacotan ainekset kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä puoli minuuttia, (siivilöi) ja kaada annosmaljoihin tai shottilaseihin. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia tai yön yli.

Puhdista marjat, sekoita joukkoon hyvin pestyn limetin raastettu kuori ja mehu sekä sokerit. Anna maustua viileässä 1–2 tuntia.


Eton mess

Eton mess

4 annosta

Ainekset

3 dl kermaa
15–20 pientä marenkia
200 g tuoreita vadelmia
paahdettuja mantelilastuja

Vadelmasiirappi
200 g pakastevadelmia
½ dl Dansukker Vaaleaa siirappia
½ dl Dansukker Taloussokeria
1 tl Dansukker Vaniljasokeria
1 tähtianis


1. Keitä vadelmasiirapin aineksia kattilassa noin 10 minuuttia. Sekoita kokoa ajan, ettei seos pala pohjaan. Anna jäähtyä ja siivilöi.

2. Vatkaa kerma vaahdoksi. Pane kerroksittain kulhoon tai jälkiruokamaljoihin marenkeja, vadelmia, kermavaahtoa ja vadelmasiirappia. Koristele mantelilastuilla. Tarjoa heti.


Mustaherukka-kermajäätelö

Mustaherukka-kermajäätelö

4–6 annosta

Ainekset

5 dl kuohukermaa
5 munankeltuaista
1 dl Dansukker Glukoosisiirappia
1 dl Dansukker Ruokokidesokeria
2 tl Dansukker Vaniljasokeria

Mustaherukkaraita
100 g mustaherukoita
½ dl Dansukker Hyytelösokeri Multia
200 g maustamatonta tuorejuustoa


Vatkaa kuohukerma vaahdoksi.

Erottele munankeltuaiset kulhoon ja mittaa joukkoon glukoosisiirappi ja sokerit. Vatkaa seos kuohkeaksi vaahdoksi.

Yhdistä vaahdot ja laita kulhossa kelmulla tai foliolla suojattuna pakastimeen. Vatkaa muutaman kerran pakastuksen alkuvaiheessa. Voit laittaa seoksen myös jäätelökoneeseen halutessasi.

Valmista mustaherukkaraita, kun jäätelö on vielä rakenteeltaan pehmeää.

Mittaa mustaherukat kasariin yhdessä hyytelösokeri Multin kanssa. Keitä miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia välillä sekoitellen. Jäähdytä. Vatkaa mustaherukat ja tuorejuusto keskenään. Sekoita raita jäätelön joukkoon lusikalla tai haarukalla kevyesti käännellen. Anna jäätelön jähmettyä pakastimessa.

Pyöritä palloiksi ja nauti!


Mustikkacrumble ja vaniljajäätelö

Mustikkacrumble ja vaniljajäätelö

4 annosta

Ainekset

Vaniljajäätelö
4 keltuaista
1 dl Dansukker Taloussokeria
1 1/2 dl maitoa
2 dl kuohukermaa
1 vaniljatanko
1 dl Dansukker Glukoosisiirappia

Vuokien pohjalle
6 dl mustikoita
3 rkl Dansukker Cane Syrup Ruokosokerisiirappia

Crumble
100 g kylmää voita kuutioina
¼–½ tl jauhettua kardemummaa
1 dl Dansukker Fariinisokeria
1 ½ dl kaurahiutaleita
¾ dl vehnäjauhoja 


Vatkaa yhteen keltuaiset ja sokeri. Kiehauta maito, kerma, halkaistu ja raaputettu vaniljatanko sekä glukoosisiirappi. Vatkaa keltuaisseos joukkoon. Siivilöi. Anna jäähtyä. Pane massa jäätelökoneeseen tai jäädytä pakastimessa vähintään 5 tuntia, sekoita silloin tällöin. 

Jaa marjat uuninkestäviin annosvuokiin (halkaisija noin 12 cm) ja valuta siirappi marjojen päälle.

Mittaa crumblen aineet kulhoon. Nypi tai sekoita kunnes seos on murumaista. Levitä muruseos mustikoiden päälle. Paista uunissa 200 asteessa kunnes muru on kullanruskeaa. Jäähdytä hetki. Tarjoa itse tehdyn vaniljajäätelön kanssa.

Resepti: Teemu Aura


Mustaherukkavispipuuro paahdetulla valkosuklaalla ja jäätelöllä

Mustaherukkavispipuuro paahdetulla valkosuklaalla ja jäätelöllä

4–6 annosta

Ainekset

8 dl vettä
4 dl mustaherukoita (pakaste)
1 dl Dansukker Ruokokidesokeria tai Luomuruokosokeria
1 dl mannasuurimoita

100 g valkosuklaata 


Kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää loput aineet ja sekoita. Kypsennä noin 10 minuuttia. Jäähdytä ja vatkaa puuro kuohkeaksi. Nauti kylmän maidon kera tai tarjoa juhlavasti itsetehdyn vaniljajäätelön ja paahdetun valkosuklaan kanssa.

Rouhi valkosuklaa ja levitä rouhe leivinpaperin päälle pellille. Paahda uunissa 140 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes suklaa muuttuu kauniin ruskeaksi. Jäähdytä.

Resepti: Teemu Aura


Katso ohje: Vaniljajäätelö 


Raikas marjakiisseli

Raikas marjakiisseli

4 annosta

Ainekset

4½ dl vettä
1–2 dl Dansukker Taloussokeria tai Ruokokidesokeria
½ l marjoja maun mukaan
2 rkl perunajauhoja
½ dl vettä


Mittaa vesi ja sokeri kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää puhdistetut marjat joukkoon ja keitä varovasti 2–5 minuuttia marjalajista riippuen. (Kovakuoriset marjat, kuten herukat ja karviaiset vaativat pidemmän keittoajan kuin pehmeäkuoriset marjat, kuten mansikat ja vadelmat). Ota kattila pois liedeltä. Sekoita perunajauhot puoleen desiin vettä ja kaada seos ohuena nauhana kattilaan koko ajan sekoittaen. Nosta kattila takaisin liedelle ja anna kiehahtaa, älä keitä. Kaada kiisseli tarjoiluastiaan. Ripottele sokeria pinnalle, niin kiisseli ei kuorretu. Tarjoa kiisseli haaleana tai kylmänä maidon tai kermavaahdon kera.


Muhkea marjatrifle

Muhkea marjatrifle

Ainekset

4 munaa
2 dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
100 g sulatettua voita
1 appelsiinin raastettu kuori ja mehu
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl Dansukker Vaniljasokeria

Täyte
2 dl kuohu- tai kahvikermaa
1 dl Dansukker Hyytelösokeri Multia
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 tl Dansukker Vaniljasokeria
noin 1 ½ l erilaisia marjoja
Dansukker Siro erikoishienoa sokeria


Vaahdota munat ja sokeri. Lisää voisula, appelsiininkuori ja –mehu sekä jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja vaniljasokeri. Kaada taikina leivinpaperilla peitetylle uunipannulle ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa neliöiksi.

Sekoita Hyytelösokeri Multi ja kerma kattilassa, kuumenna kiehuvaksi ja keitä puolisen minuuttia. Anna jäähtyä. Vaahdota vaniljakastike ja sekoita se kermahyytelön joukkoon. Mausta vaniljasokerilla.

Lado kakkuviipaleita, marjoja ja kermahyytelöä kerroksittain tarjoiluastiaan. Tarjoa kahvipöydässä tai jälkiruokana.


Nopea fariini-ranskankermakastike

Nopea fariini-ranskankermakastike

Ainekset

1 prk (200 g) ranskankermaa
½ dl Dansukker Fariinisokeria


Sekoita aineet, anna maustua jääkaapissa 15 minuuttia. Sekoita ennen tarjoamista. Tarjoa marjojen tai hedelmien kanssa tai dippikastikkeena.

Vinkki!
Tee kastike smetanasta tai kermaviilistä.


Muita jälkiruokareseptejä löydät täältä »

Lisää jäätelöiden ja muiden jäädytettyjen jälkiruokien reseptejä »

Marjahillojen reseptejä löydät täältä »

Marjaisten leivonnaisten reseptejä löydät täältä »