Hae reseptejä Hae koko sivustosta

Teemat

Herkkuja raparperista

 

Raparperit kasvavat kovaa vauhtia, ja on aika kerätä talteen ensimmäiset mehevät varret. Raparperi on alun perin kotoisin Kiinasta. Aikoinaan sillä arveltiin olevan elimistöä vahvistavia vaikutuksia. Raparperista voi leipoa ja loihtia monenlaista hyvää. Tuttu raparperipiirakka monine muunnoksineen on kevään klassikko, mutta raparperista syntyy myös herkullisia kastikkeita, hilloja ja keittoja.

 

 

 
 
Raparperikiisseli

Raparperikiisseli


noin 10 annosta

 

Ainekset

1 l raparperipaloja
1 ½ l vettä
runsas 1 dl Dansukker Taloussokeria
½ dl Dansukker Fariinisokeria tai Ruokokidesokeria
1 dl perunajauhoja

Koristeeksi
mansikoita
Dansukker Vaniljasokerilla maustettua kermavaahtoa tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
Dansukker Kanelisokeria

 

 

Pilko huuhdotut raparperin varret. Kiehauta raparperipalat talous- ja fariinisokerilla maustetussa vedessä.

Sekoita perunajauhot vesitilkkaan. Lisää seos ohuena nauhana kaataen, hyvin sekoittaen kuumaan liemeen. Anna kiehahtaa.

Kaada kiisseli tarjoiluastiaan tai annoslaseihin. Jäähdytä kylmäksi. Korista annos mansikoilla ja kermavaahdolla sekä kanelisokerilla.

 

 

 
 
Raikas raparperijuoma

Raikas raparperijuoma