Paistetut minttuporkkanat

Keitetyt ja paistetut porkkanat tuoreilla yrteillä maustettuna ovat paistetun tai grillatun lihan oiva lisäke.

4 annosta

30 minuuttia

Arviot (10 kpl)

Ainekset

1 kg porkkanoita
2 rkl Dansukker Vaaleaa Luomusiirappia
1/2 dl silputtua, tuoretta minttua
(1/2–1 punainen chili pieninä kuutioina)
suolaa, pippuria
paistamiseen voita tai margariinia

Ohjeet

Kuori porkkanat ja paloittele viistosti reiluiksi paloiksi. Keitä ne juuri ja juuri kypsiksi. Kaada vesi pois ja valuta porkkanat. Kuumenna rasva paistinpannulla ja lisää porkkanat ja siirappi. Paista kypsiksi. Lisää minttu (ja chili.) Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa paistetun tai grillatun lihan tai makkaran kanssa.

Vinkki!
Mintun sijasta kannattaa kokeilla myös muita yrttejä, esimerkiksi rosmariinia, rakuunaa, timjamia tai lehtipersiljaa.
 

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.