Nopeat munkit

Tällä ohjeella pienet sokerimunkit valmistuvat alusta loppuun jopa alle puolessa tunnissa.

noin 40 kpl

½ tuntia

Arviot (891 kpl)

Ainekset

4 munaa
2 dl maitoa
1 dl Dansukker Taloussokeria
1/2 tl suolaa
n. 7 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
(1/4–1/2 tl hyvin pestyn sitruunan raastettua kuorta)

Uppopaistamiseen
1 l rypsiöljyä

Pinnalle
1–2 dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria

Ohjeet

Sekoita munat ja maito. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, sekoita tasaiseksi. Huomioi, että taikina on löysempää kuin munkkitaikinat yleensä.

Kuumenna öljy 180-asteiseksi. Kokeile lämpötilaa pudottamalla nokare taikinaa öljyyn. Jos öljy alkaa poreilla ja taikinapala kypsyä, on öljy riittävän kuumaa.

Tiputa ruokalusikalla taikinaa öljyyn lähellä öljyn pintaa. Tarkkaile paistumista ja käännä munkit reikäkauhalla ympäri. Nosta valumaan talouspaperin tai ritilän päälle. Pyörittele vielä lämpimät munkit Siro-sokerissa. Voit myös tehdä kuorrutuksen Dansukker tomusokereista ja tilkasta vettä.

Pikamunkit ovat parhaimmillaan heti tuoreina.

Vinkki!
Tällä ohjeella munkit valmistuvat alusta loppuun jopa alle puolessa tunnissa. Kun käytät valmistuksen apuna ruokalusikkaa, saat suunnilleen kananmunan kokoisia munkkeja.

Huom! Huolehdi, että öljy ei kuumene liikaa. Varaa kansi öljykattilan vierelle. Mikäli öljy syttyy palamaan, tukahduta liekit kattilan kannella, älä käytä vettä.

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.