Mökkiläisen mustikkapiiras

45 minuuttia
Kesän ensimmäisistä kypsistä mustikoista leivotaan helppo ja herkullinen mustikkapiirakka.
Mökkiläisen mustikkapiiras
Arvioi: (114kpl)

Ainekset

  • 125 g margariinia tai voita
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 dl Dansukker Taloussokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1/2 dl kermaa

Täyte

  • 5–6 dl mustikoita
  • ½–1 dl Dansukker Taloussokeria
  • 2 tl perunajauhoja

Päälle

  • 1 1/2 dl muruseosta
  • Dansukker Tomusokeria

1. Sekoita pehmeä rasva, vehnäjauhot, sokeri ja leivinjauhe käsin keskenään murumaiseksi seokseksi.

2. Ota seoksesta noin 1 1/2 dl toiseen astiaan piirakan päälle ripoteltavaksi.

3. Lisää pohjataikinan joukkoon kerma ja sekoita vain sen verran, että aineet tasoittuvat.

4. Levitä seos jauhotetulla kädellä tasaisesti vuoan (halk n. 26 cm) pohjalle ja reunoille. Tee pikkulusikan kärjellä kuviot reunataikinaan.

5. Soseuta puolet mustikoista ja mausta sokerilla sekä lisää joukkoon perunajauhot.

6. Levitä seos pohjalevylle ja ripottele loput mustikat päälle. Paina kevyesti kädellä, että kokonaiset mustikat painuvat vähän soseen joukkoon.

7. Ripottele muruseos ristikoiksi mustikoiden päälle.

8. Paista piiras 225ºC:ssa uunin alimmalla ritilätasolla 20–25 min.

9. Sihtaa piirakan päälle tomusokeria juuri ennen tarjoilua.

Reseptin on laatinut

Dansukker