Italialainen sitruspiiras

1 tunti + 2 tuntia
Sitruspiirakan täytteenä on kahta italialaista juustoa.
Italialainen sitruspiiras
Arvioi: (1kpl)

Ainekset

  • 400 g valmista pakastepiirastaikinaa (muro- tai lehtitaikina)

Täyte

  • 250 g ricotta-juustoa
  • 250 g mascarpone-juustoa
  • yhden sitruunan raastettu kuori ja mehu
  • 1 ½ dl Dansukker Taloussokeria
  • 6 munaa

Kaulitse sulanut taikina jauhotetulla työlaudalla reilun kokoiseksi levyksi. Nosta taikinalevy halkaisijaltaan 24–25 cm piirasvuokaan siten, että taikina tulee noin viisi senttimetriä vuoan reunojen yli.

Vatkaa ricotta- ja mascarponejuusto, sitruunan kuoriraaste, sitruunan mehu, puolet sokerista ja viisi keltuaista keskenään.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon vähän kerrallaan loput sokerista. Kääntele valkuais-sokerivaahto juustoseoksen joukkoon.

Laita täyte uunivuokaan pohjan päälle ja nosta ylimääräiset reunat piirastäytteen päälle. Voitele taikina munankeltuaisella. Paista 175-asteisen uunin keskiritilätasolla noin 30 minuuttia. Pidä kylmässä vähintään kaksi tuntia ennen tarjoilua.

Reseptin on laatinut

Dansukker