Inkiväärimarinoidut porkkanat

Porkkanoiden sijaan voit marinoida inkiväärissä myös muita vihanneksia tai kasviksia, esimerkiksi herkkusieniä tai vihreitä papuja.

4 hengelle

4 tuntia

Arviot (0 kpl)

Ainekset

400 g porkkanoita ohuina viipaleina
Marinadi
1 rkl tuoretta inkivääriä ohuina siivuina
2 dl etikkaa
2 dl vettä
2 dl Dansukker Ruokokidesokeria
2 tl merisuolaa
1 tl kokonaisia pippureita

Ohjeet

Kuori ja viipaloi porkkanat ja inkivääri. Sekoita kattilassa inkivääri, etikka, vesi, sokeri, suola ja pippurit. Kiehauta seosta samalla sekoittaen, kunnes sokeri ja suola ovat liuenneet. Kaada lämmin marinadi porkkanoiden päälle ja anna seoksen maustua vähintään 2 tuntia, mutta mieluummin pitempään. Porkkanat tarjoillaan kylminä, ja ne säilyvät jääkaapissa noin 2 viikkoa. Porkkanoiden sijaan voi käyttää myös muita vihanneksia tai kasviksia, esimerkiksi herkkusieniä tai vihreitä papuja.

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.