Topasta paloiksi

Sokeritoppa – alkuperäinen sokerimuoto

Sokeritoppa on sokerin alkuperäinen tuotantotapa ja puhtain sokerimuoto. Sokeritoppa valmistettiin puhtaasta ruokosokerista, joka kaadettiin tötterömäiseen muottiin. Muotin pohjassa oli pieni reikä, josta ylimääräinen kosteus pääsi ulos. Tämän jälkeen sokeri sai kuivua pari viikkoa, kunnes kiteet olivat asettuneet.

 

Muotit

Persiassa käytettiin aikoinaan koverrettuja bamburuokoja muotteina, joissa sokeri kuivattiin, kun taas Egyptissä tiedetään käytetyn lasisia sokeritoppamuotteja. Savimuotteja käyttivät ensimmäisinä kiinalaiset. Euroopassa käytettiin useita vuosia puuta, ennen kuin siirryttiin savimuotteihin. Sekä savi että puu ovat kuitenkin melko hauraita materiaaleja, joten kun teollisuus käynnistyi, muotteja alettiin valmistaa teräksestä ja sinkistä. Muotin sivussa oli ”solki”, joka avattiin sokerin kuivuttua, ja näin sokeri saatiin helposti ulos muotista.
 

Yli 10 kilon sokeritopat

Sokeritopat painoivat 5–15 kiloa, mikä oli tietenkin aivan liian paljon yksittäiselle käyttäjälle – ja myös aivan liian kallista. Topasta murrettiin siksi paloja tarpeen mukaan. Isoja sokeritoppia oli kuitenkin melko hankala käsitellä. Koska topat joka tapauksessa pilkottiin paloiksi kaupassa, ne keksittiin leikata viipaleiksi, mikä helpotti niiden käsittelyä – sekä kauppiaiden että asiakkaiden kannalta.
 

Teollistuminen ja linkous

Vuoden 1900 tienoilla otettiin käyttöön linko, jonka avulla sokerimassa voitiin kuivata aiempaa nopeammin. Sokeritoppia ei enää ripustettu kuivumaan kuivaamoon, vaan ne pantiin pyörimään linkoon – samanlaisissa tötterömäisissä muoteissa kuin ennenkin. Linkoamisen jälkeen sokeritopat otettiin ulos muoteista ja pakattiin. 

 

Tuotanto päättyi

Sokeritoppien tuotanto päättyi sekä Tanskassa että Ruotsissa vuoden 1940 tienoilla. Sokeria oli alettu hienontaa – se oli siis samanlaista hienosokeria kuin nykyäänkin. Aina vuoteen 1955 saakka sokeri punnittiin kaupassa vaa'alla. Vasta vuoden 1955 jälkeen sokeria alettiin myydä kahden kilon pakkauksissa, kuten nykyäänkin.

 

[Lähde: Gertrud Helgesson, Arlön sokerimuseo, ja Erik Jørgensen, Nakskovin sokerimuseo]