Vihreät patongit

Itse leivotut vehnäpatongit täytetään persiljan, ruohosipulin ja rakuunan makuisella yrttivoilla.

3 kpl

n. 2 tuntia

Arviot (0 kpl)

Ainekset

Taikina
3 dl vettä
1 rkl öljyä
25 g hiivaa
1 rkl Dansukker Taloussokeria tai Luomuruokosokeria
1 tl suolaa
7–8 dl vehnäjauhoja
Täyte
50 g pehmeää voita
1/2 dl hienonnettua persiljaa
1/2 dl hienonnettua ruohosipulia
1 tl kuivattua tai 1–2 oksaa tuoretta, hienonnettua rakuunaa

Ohjeet

Sekoita öljy kädenlämpöiseen veteen. Liuota hiiva joukkoon. Lisää sokeri ja suola sekä jauhot vähän kerrallaan. Alusta taikina hyvin. Anna kohota peitettynä 40 minuuttia.

Vaivaa taikina jauhotetulla leivinpöydällä notkeaksi. Jaa taikina kolmeen osaan ja kauli osat levyiksi (noin 30 x 25 cm). Sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä täyte taikinalevyille. Kääri levyt rulliksi ja laita ne leivinpaperin päälle uunipellille. Anna kohota peitettynä 30 minuuttia.

Paista 250 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes patongit ovat kullanruskeita.

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.