Sydämelliset juhlapullat

noin 40 kpl

Arviot (0 kpl)

Ainekset

5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 tl suolaa
2 dl Dansukker Taloussokeria
1 rkl hienonnettua kardemummaa
12–14 dl vehnäjauhoja
200 g margariinia tai voita

Voiteluun
kananmuna

Pinnalle
Dansukker Väriraesokeria
punaisia kirsikoita

Ohjeet

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon muut aineet ja viimeiseksi pehmeä rasva. Alusta taikina kimmoisaksi ja anna sen kohota lämpimässä paikassa hyvin peitettynä noin kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina kahteen osaan. Kauli osat noin 20x30 cm:n suuruisiksi levyiksi. Ota levyistä sydänmuotilla pullia. Laita pullat pellille leivinpaperin päälle peitettyinä lämpimään paikkaan kohoamaan. Voitele pullat munalla ja ripottele pinnalle väriraesokeria. Laita pullien keskelle halkaistu kirsikka. Paista pullia 225 asteessa 8–12 minuuttia niiden paksuudesta riippuen.

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.