Salami-perunamunakas

2 annosta

Arviot (0 kpl)

Ainekset

150 g perunoita
1 pieni hienonnettu sipuli
puolikas punainen paprika kuutioina
1 dl maissinjyviä
50 g salamia
3 munaa
1 1/2 dl maitoa
1/2 tl suolaa
2 tl Dansukker Ruokokidesokeria
n. 1/4 tl mustapippuria

Ohjeet

Kuori perunat, leikkaa ne 1 x 1 cm:n kokoisiksi kuutioiksi ja keitä pehmeiksi kevyesti suolatussa vedessä.

Suikaloi salami. Riko munat ja vatkaa niiden rakenne rikki. Sekoita joukkoon maito, suola, sokeri ja pippuri.

Sulata rasvaa paistinpannussa, mieluiten teflonpannussa, ja kuullota sipuli siinä. Lisää perunat, salami, maissi ja paprika ja sekoita. Kaada päälle munaseos ja varmista, että se jakautuu tasaisesti muiden ainesten päälle. Paista miedolla lämmöllä, kunnes munakas on jähmettynyt reunoilta. Käännä munakas kannen avulla ja paista toiselta puolelta.
 

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.