Raikas hedelmäsalaatti

Tuoreilla mansikoilla ryyditetty raikas hedelmäsalaatti tarjotaan koverretusta melonista.

noin 4 annosta

20 minuuttia

Arviot (6 kpl)

Ainekset

1 isohko cantaloupemeloni
2 dl tummia rypäleitä
2 banaania
2 kiiviä
1–2 dl (tuoreita) mansikoita
1/2 tl Dansukker Vaniljasokeria
1/2 dl Dansukker Vaaleaa Luomusiirappia

Ohjeet

Leikkaa melonista "kansi." Leikkaa melonin pohjasta pieni viipale kuorta, jotta meloni pysyy pystyssä. Varo leikkaamasta liian paljon, ettei pohjaan tule reikää. Poista siemenet lusikalla ja koverra hedelmäliha. Paloittele koverrettu meloni sopiviksi suupaloiksi. Viipaloi banaanit, kuutioi kiivit ja paloittele mansikat. Sekoita ainekset pestyjen viinirypäleiden kanssa ja mausta vaniljasokerilla ja siirapilla. Laita hedelmät melonikulhoon ja nosta tarjolle. Tarjoa lisäksi halutessasi vaniljahalvaa.

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.