Omenakuppikakut

Mehevien omenakuppikakkujen päälle pursotetaan keko kaneli-kermavaahtoa.

10 kpl

30 minuuttia

Arviot (87 kpl)

Ainekset

2 munaa
1 dl Dansukker Fariinisokeria
1 dl kermaa, smetanaa, rahkaa tai muuta maitotuotetta
½ dl rypsiöljyä
2 dl vehnäjauhoja
½ dl vehnäleseitä
2 tl leivinjauhetta
1 tl Dansukker Vaniljasokeria
2 dl omenaraastetta
ripaus kardemummaa tai kanelia

Pinnalle
2 ½ dl vispikermaa
2 rkl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
1 tl Dansukker Vaniljasokeria
¼ tl kanelia
1–2 rkl paahdettuja mantelilastuja

Ohjeet

Mittaa taikinan ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi puuhaarukalla tai lusikalla. Annostele muffinivuokien puoliväliin tai hieman yli ja paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Vaahdota vispikerma ja mausta sokereilla ja kanelilla. Pursota muffinien päälle runsaiksi keoiksi. Ripottele pinnalle vielä hieman kanelia ja paahdettuja mantelilastuja.

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.