Mantelilla ja raesokerilla koristellut kanelipikkuleivät

Arviot (0 kpl)

Ainekset

3,75 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 dl Dansukker Tomusokeria
2 tl jauhettua kanelia
200 g voita tai margariinia
1 kananmuna

Voiteluun
munanvalkuainen

Koristeluun
Dansukker Rapeaa Raesokeria
mantelirouhetta

Ohjeet

Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa. Leikkaa rasva pienemmiksi paloiksi ja lisää jauhoseokseen. Hienonna rasva käsin tai haarukalla. Vatkaa muna kevyesti ja lisää kulhoon. Alusta taikina. Anna levätä jääkaapissa vähintään tunti. Kauli taikina jauhotetulla leivinpöydällä ja leikkaa siitä muotilla pikkuleipiä. Pane pikkuleivät leivinpaperille uunipellille. Voitele valkuaisella ja ripottele pinnalle raesokeria ja mantelirouhetta. Paista uunin keskiosassa 175 asteessa noin 10 minuuttia.

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.