Lakkahillo

Kauniin keltainen lakkahillo on monelle harvinaista herkkua, joka tuo mieleen Lapin hillasuot.

50 minuuttia

Arviot (1122 kpl)

Ainekset

500 g lakkoja
1/2 dl vettä
250 g (3 dl) Dansukker Hillosokeria

Ohjeet

1. Puhdista marjat.

2. Mittaa vesi kattilaan ja lisää marjat. Kuumenna. Kun vesi alkaa höyrytä, sekoita hillosokeri joukkoon. Kuumenna kiehuvaksi keskilämmöllä ja keitä kevyesti poreillen 10 minuuttia. Sekoita välillä. Kuori mahdollinen vaahto pois hillon pinnalta lusikalla tai reikäkauhalla.
Ota kattila liedeltä ja anna hillon jäähtyä 15–30 minuuttia, kunnes marjat eivät enää nouse pintaan. Sekoita pari kertaa jäähtymisen aikana.

3. Kaada hillo puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin ja sulje huolellisesti. Anna hillon jäähtyä ja nosta jääkaappiin. Hillo hyytyy lopullisesti noin vuorokaudessa. Säilytä hillo mieluiten viileässä/jääkaapissa.
 

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.