Kaalisalaatti

Tämä mehevä kaalisalaatti on huomattavasti kevyempi versio verrattuna perinteiseen coleslaw-salaattiin.

6 annosta

30 minuuttia

Arviot (40 kpl)

Ainekset

200 g valkokaalia
2 porkkanaa
½ keskikokoinen kyssäkaali
10 cm pala purjosipulia
Kastike
1 dl kevytranskankermaa
1 rkl Dansukker Vaaleaa siirappia tai Vaaleaa Luomusiirappia
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria myllystä
1 tl Dijon-sinappia
¼ tl suolaa
1 valkosipulinkynsi

Ohjeet

Raasta valkokaali karkealla suikaleterällä karkeaksi raasteeksi.

Kuori ja raasta porkkanat ja kyssäkaali.

Leikkaa purjosipuli pituussuunnassa puoliksi ja huuhtele lehtien välit. Leikkaa ohuiksi suikaleiksi.

Sekoita ainekset.

Sekoita kulhossa kaikki kastikkeen ainekset. Tarkista maku. Sekoita kastike raasteen joukkoon.

Tarjoa lisäkesalaattina tai vaikkapa hampurilaisten ja hodarien välissä.

 

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.