Kaali-jauhelihapiirakka

Tee maistuva iso kaalipiirakka uunipellille tai pienempi pyöreään piirakkavuokaan.

uunipellillinen

PT1H

1½ tuntia

Arviot (40 kpl)

Arvioi resepti

Ainekset

1 dl perunasosejauhetta
1 dl ruisjauhoja
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
200 g sulatettua voita
1 dl vettä

Täyte

25 g voita
400 g jauhelihaa
1 pieni keräkaali (n. 700 g) raasteena
2 isoa sipulia silppuna
2–3 porkkanaa suikaleina
1 omena suikaleina
¾ dl Dansukker Tummaa Siirappia
2–3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tl suolaa tai maun mukaan
½–1 tl kuivattua rakuunaa
mustapippuria myllystä
3 munaa
200 g juustoraastetta
2 dl kermaa
1 ruukku persiljaa silputtuna

Ohjeet

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sulatettu voi ja vesi. Sekoita taikinaa vain sen verran, että ainekset sekoittuvat. Painele taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Sulata voi suuressa pannussa tai kattilassa. Paista jauheliha. Lisää joukkoon kaali, sipuli, porkkana ja omena. Kääntele seosta, kunnes kaali pehmenee ja menee kasaan. Lisää joukkoon siirappi, valkosipuli ja mausteet. Tarkista maku. Sekoita joukkoon kaikki loput ainekset. Kaada täyte piiraspohjan päälle. Paista 225 asteessa noin puoli tuntia.

Tarjoa piiras lämpimänä.

Vinkki!
Mikäli haluat valmistaa pienemmän piiraan, valmista puolikas annos ja tee piiras pyöreään, halkaisijaltaan 24–26 cm piirasvuokaan.
 

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Britakakku

Ihana mansikka-aika

Mansikka taitaa olla kesän ykkösherkku. Popsi mansikoita sellaisenaan, leivo täytekakku tai piirakka tai pyöräytä jälkiruoka tai jäätelö.

Houkutteleva marjamisu

Helpot ja herkulliset jälkiruoat

Arki tai loma – kruunaa jälkiruoka kesän marjoilla ja nauti elämästä!

Tee itse hilloa ja mehua

Tee itse hilloa ja mehua

Hillojen keittäminen on helppoa. Kasviperäisten Dansukker Hillosokereiden avulla työ on jo puoliksi tehty! Hyvän mehun saat höyryttämällä marjat mehustimessa tai keittämällä ne kattilassa. Katso parhaat vinkit ja ohjeet säilöntään.

Mustaherukka-kermajäätelö

Tee itse jäätelöä ja mehujäitä

Kesään kuuluu ehdottomasti samettinen jäätelö, jota on helppo tehdä myös itse. Raikkaat mehujäät maistuvat hellepäivänä.

Raikas sitrusjäätee

Raikkaat kesäjuomat

Tarjoile kesäkuumalla itse tehtyä vilvoittavaa juotavaa. Muista myös mocktailit!

Jerk-marinadi broilerille

Mainiot grillimarinadit ja mausteseokset

Herkullisilla marinadeilla syvennät tai korostat lihan ja kalan makua nopeasti ja helposti. Grillimarinadeissa sokeri ja siirappi pyöristävät vahvoja mausteita ja antavat karamellisoituessaan herkullista makua ja paistoväriä.