Grillattuja lohikyljyksiä ja yrttikastiketta

Marinoidun ja grillatun lohen kera maistuu kevyt ja raikas yrttikastike.

4 annosta

2 tuntia

Arviot (0 kpl)

Ainekset

4 lohikyljystä à 150 g
Marinadi
puolikkaan luomulimetin mehu ja kuori
2 rkl öljyä
1–2 rkl Dansukker Fariinisokeria
1 tl suolaa
1–2 maustemitallista mustapippuria
Kastike
1 dl kevytranskankermaa
1 dl maitorahkaa
puolikkaan luomulimetin raastettu kuori
2 dl kuutioitua kuorittua, siemenetöntä kurkkua
1/2 dl hienonnettua purjoa tai salaattisipulia
1/4 dl hienonnettuja kapriksia
1/4 dl hienonnettua tilliä
1/4 dl hienonnettua persiljaa
1 rkl hienonnettua oreganoa
1 tl Dansukker Tomusokeria

Ohjeet

Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään. Huuhtele lohikyljykset ja pane ne muovipussiin. Kaada joukkoon marinadi ja anna maustua kylmässä 1–2 tuntia ennen grillaamista.

Kastike
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna kastikkeen maustua kylmässä vähintään tunti.

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.